The Wild, The Willing And The Innocent




No Place To Run -kiertueen päätyttyä alkukesästä 1980 UFO:n kosketinsoittaja-kitaristi Paul Raymond sai bändistä kenkää kun kävi ilmi että hän oli tavannut Michael Schenkerin ja tähän managerin keskustellakseen mahdollisesta liittymisestään kitaristin bändiin.

UFO:n siirtyessä kesäkuussa Lontoon Air studioon, bändin walesilainen kitaristi Paul Chapman toi sinne ystävänsä, ja maanmiehensä John Slomanin. Hän soittaa The Wild, The Willing And The Innocentin kosketinsoittimet, tosin ilman kredittejä. Hänen tilalleen bändiin otettiin nimittäin kitaraa soittava kosketinsoittaja Neil Carter, joka siirtyi bändiin ex-Rainbow'n Jimmy Bainin ja ex-Lizzyn Brian Robertsonin johtamasta Wild Horsesista vain yhden albumin jälkeen. Carnerin saksofonia kuullaan basisti Pete Wayn vastusteluista huolimatta sinkuksi valitulla Lonely Heart -biisillä. Yksi Carterin ensimmäisistä keikoista bändissä oli kesän Reading Rock -festarin lauantai-illan pääesiintyminen 22.8.1980. Bändi ei esitellyt tulevan levyn materiaalia, mutta levyltä lohkaistu single Couldn't Get It Right julkaistiin joka tapauksessa singlenä (pikkukuva) vuoden 1980 puolella.

Edellisen levyn tapaan tämäkin paketti sisältää, ainakin näin jälkiviisaana kuunneltuna pienen askeleen hardrockista kohti radioystävällistä aikuisrokkia. Sellaiset levyn menevät biisit kuten Makin' Moves ja pieni hitti Lonely Heart toimivat erinomaisesti, mutta muuten levy on melko tasapaksu suoritus. Oma ehdoton suosikkini on levyn päättävä blues Profession Of Violence.

Vuonna 2009 julkaistulla remasteroduidulla levyllä on bonuksina 3 livebiisiä. Lonely Heartin lyhyempi single edit löysi tiensä kolme vuotta myöhemmin julkaistulle boxille The Crysalis Years 1980-1986. Muutama vuosi ns. Tonka-aikakauden UFO:a kuunneltuani ostin hyllyyni 33 vuotta vanhan The Wild, The Willing And The Innocent LP:n. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit