Mechanix




Edellisen levyn äänitysten jälkeen UFO:n uudeksi kitaristi/kosketinsoittajaksi tullut Neil Carter osallistui omalla vahvalla panoksellaan Mechanix'in biisien tekoon. Hänen saksofoniaan kuultiin jo edellisellä levyllä ja bändin ns. Tonka-aikakauden kolmannen levyn myötä alkuperäisjäsen, basisti Pete Way ajautui muiden kanssa taitellisiin ristiriitoihin. Myös kitaristi Paul Chapman on jälkikäteen kertonut inhonneensa Mechanic-albumia. Hänen oma panoksensa levyn sävellystyöhön jäi avioero- ja muiden ongelmien johdosta hyvin vähäiseksi.

Ennen albumia julkaistu Let It Rain -sinkku myi hyvin ja nosti Mechanix'in ennakko-odotuksia. Itselläni on siitä läpinäkyvä vinyyliversio, jonka b-puoli pyörii 33 kierrosta koska siellä on toisen albumiraidan You'll Get Love lisäksi ei-albumille päätynyt Heel Of A Stranger. Edellinen UFO-levy, The Wild, The Willing And The Innocent ei oikein minua innosta, mutta tästä Mechanix'sta pidän lähes yhtä paljon kuin bändin 1970-luvun, ns. Schenker -aikakauden levyistä. Tässä asiassa taidan kulkea eri suuntaan kuin useat muut bändin fanit.

On helppoa olla jälkiviisas, mutta Mechanix olisi kestänyt vielä paremmin ajan hammasta jos kosketinsoittimet olisivat pienemmässä roolissa. Toisaalta ilman niitä se tuskin olisi ilmestyessään pärjännyt kaupallisesti niin hyvin kuin mitä teki.

Levyn ilmestyttyä helmikuussa 1982 UFO liittyi Ozzy Osbournen kiertueeseen ja heidän railakas elämäntapa ja jatkuva ryyppääminen sai Ozzyn tulevan vaimon Sharonin eristämään Ozzy lämppäribändinsä jäsenistä pitääkseen kovassa nousussa olevan laulajan uran nousussa myös jatkossakin. Tässä hän onnistui UFO:a paremmin sillä kun he seuraavan kerran menivät studioon Pete Way ei saapunut enää paikalle.

Vuonna 2009 julkaistulle remasteroidulle levylle laitettiin bonuksina mainittu sinkku b-puoli  Heel of a Stranger, kaksi livevetoa bändin jäähyväiskiertueelta Oxfordista 1983 sekä yksi seuraavan illan soundcheckista. Studiokappaleet löytyvät myös edulliselta viiden levyn boxilta The Chrysalis Years 1980-1986.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit