Live At The US Festival (DVD & CD)




Toukokuussa 1983 pidetyn US Festivalin sunnuntaipäivän Heavy Metal Dayn yleisömäärä lähenteli 400.000 eli kyseessä on yksi raskaan rokin historian suurimmista yleisöistä. Illan pääesiintyjänä oli Van Halen ja heitä lämmitti Triumphin lisäksi Scorpions, Judas Priest, Ozzy Osbourne, Mötley Crüe ja Quiet Riot. Vuoteen 2010 mennessä vain Triumph on julkaissut oman keikkansa sekä audio- että videomuodossa.

Triumph julkaisi keikan alkujaan videona vuonna 1984 joten se sisältää sen ajan tavan mukaan biisien välillä lyhyitä haastatteluita, jotka eivät kuitenkaan juuri katselukokemusta rasita. Haastattelut olisi kumminkin voinut katkoa ja laittaa DVD:n muiden extrojen joukkoon. Triumph saapui fetarialueelle viime hetkellä edellisen illan keikkapaikastaan Floridasta, eikä se ehtinyt tekemään lainkaan soundcheckiä. Ei siis ole mikään ihme, että jokin meni pieleen avausraidan Too Much Thinking kanssa. Siksi se uupuu molemmilta julkaisuilta. Tuttujen radiohittien lisäksi bändi soitti keikalla vielä julkaisuaan odottavalta Never Surrender -levyltä sen nimikappaleen sekä kyseisen levyn ensimmäisen singlejulkaisun A World Of Fantasyn. Biisi herätti yleisössä valtavan innostuksen ja keikkaa ensimmäistä kertaa katsoessani ihokarvani nousivat pystyyn kalifornialaisyleisön pauhusta. Nautittavan keikkavideon suurin puute on sen epäaitous. Kuva kertoo selvästi että Rik Emmett on jälkiäänittänyt kitara- ja lauluosuuksiaan.

Osa keikan biiseistä lähetettiin radiossa ja ne on nykyään kuuneltavissa pientä korvausta vastaan Concert Vaultin nettisivuilta. Sivut antavat virheellisesti ymmärtää että seuraavan vuoden lopulla Thunder Seven -levyllä julkaistut Spellbound ja Follow Your Heart olisivat olleet mukana illan setissä mutta näin ei tietenkään ollut. Samaisten biisien videot ovat tämän julkaisun extroina yhdessä vuoden 2003 haastattelun ja 80-luvun lopussa tehdyn dokkarin kanssa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit