Cozy Powell: Tilt




Cozy Powell'in toinen soololevy Tilt ei innostanut minua samassa määrin kuin edeltäjänsä. Se on tehty aikana jolloin rumpali soitti Michael Schenker Groupissa. Ja hyviä kitaristeja on myös tällä levyllä. Oma Gary Moore diggailuni nosti levyltä esiin lyyrisen kauniin Sunset'in. Kolmikko Powell-Gary Moore-Don Airey äänittivät levylle myös Blister biisin, joka on tavallaan jatkoa Cozyn edellisen levyn Killerille. Kolmikkoa kiinnostavampi trio on kumminkin Cozy Powell-Jeff Beck-Jack Bruce, joita kuullaan kahdella Jan Hammarin biisillä Cat Moves ja Hot Rock.

Levyn kakkospuolella on neljä hienoa instrumentaaleita, enkä oikein ymmärrä miksi ykköpuolelle tehtin neljä ei niin hyvää vokaaliraitaa. Kun niistä yksi oli vielä tyttöystävän suosikki, ei raskaan rokin nimeen vannonnut kuusitoistavuotias voinut tästä tykätä.

Pari vuosikymmnetä myöhemmin hankin tämän levyn kieltämättä kalliin Japanin painoksen. Aika ei ollut puolellani sillä vieläkään en siitä innostunut.

Petri Myllylä

 

Cozy Powellin Tilt jakaantuu laulettuun A-puoleen ja instrumentaaleja sisältävään B-puoleen. Levyn vierailijat - mm. Chris Glen, Don Airey, Jeff Beck ja Gary Moore -  ovat Powellin soittokavereita vuosien varrelta. Itselleni kovimmat biisit löytyvät instrumentaalipuolelta. Petrinkin kehuma Sunset on hieno, ja todella yllättävä mikäli aiemmin on kuullut liveversion Gary Mooren Rockin' Every Night -kiekolta.

Rumpalin soolokiekoksi tämä on yllättävän kuunneltava levy.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit