Freak 'n' Roll...Into the Fog: The Black Crowes All Join Hands, The Fillmore, San Francisco (DVD & CD)




Black Crowes palasi neljän vuoden sapattivapaalta keikoille uusitun kokoonpanon kera. Vain Lions-kiertueen ajan yhtyeen  basistina ollut Andy Hess sai antaa tilaa bändiin palanneelle Sven Pipienille. Kakkoskitarassa on Audley Freedin tilalle tullut Marc Ford, jonka ura bändissä jäi lyhyeksi. Heidän lisäksi tällä keikalla bändin tukena on puhallinorkesteri ja kaksi naistaustalaulajaa.

Legendaarisessa Fillmoren salissa San Franciscossa kuvattu keikka julkaistiin yhtä Rollari coveria lukuunottamatta kokonaisuudessaan sekä audio että videomuodoissa ollen bändin ensimmäinen konserttivideo. Setissä onkin biisejä bändin pitkän uran eri vaiheilta joten video toimii uudelle fanille jopa kuvallisena best of -kokoelmana. Esikoislevyltä kuullaan neljä ja kakkoslevyltä kolme kappaletta. Näistä Sting Men introssa näytetään bändistä arkistokuvaa. Muutenkin ohjaaja on sijoittanut arkistomateriaalia elävöittämään bändin pitkiä jameja. Kokonaisuudessaan video on kiinnostavaa katseltavaa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit