Runnin' Wild




Kuunneltuani bändin esikoislevyä surkeiden tietokonehifien läpi en meinannut uskoa kuinka paljon paremmalta bändin nopea ja tavallaan jopa brutaali kaahausroketti kuulostaa kunnon laitteistolla luukuttaessa. Tämä vihjeeksi kaikille läppärimusan kuuntelijoille.

Avausraita Stand Up For Rock 'n' Roll kertoo mistä on kyse. Joel O'Keeffe karjuu jotakin tyyliin Are you ready to rock, are you ready to go? We've got what you want and we've got what you need. Homma jatkuu samaa rajaa. Musa vyöryää biisi toisensa jälkeen. Riffit ovat tarttuvia, kertosäkeet iskeviä ja O'Keeffen kitarasoolot lyhyitä ja ilkeitä. Vertailu Aussirokin ikoniin AC/DC:hin ei ole ihme, mutta Airbourne ei ole mikään klooni ja se pärjää omillaan vaikka vaikutteet ovatkin selkeästi kuultavissa. Levyltä on aika vaikea nostaa suosikkibisejä, mutta avausraita, sitä seuraava nimiraita, Blackjack sekä US/UK bonusbiisi Hellfire antavat taatusti oikean kuvan bändistä.

Vaikka Runnin' Wild on yksi 2000-luvun parhaista esikoislevyistä, siinäkin on pieni puute. Kymmenen biisin peruslevy on nykymittapuun mukaan todella lyhyt, vain 34 minuuttinen. Eri markkinoille sen bonuksina on sellaisia biisejä kuin jo mainittu Hellfire, Let's Ride (Australia&NZ) ja Red Dress Woman (nettibonus). Seuraavana vuonna julkaistu Limited Edition painos on suositeltava hankinta koska siinä on mukana DVD sekä viisi bonusbiisiä, joista kolme on uusioversioita kolmen vuoden takaiselta omakustanne-EP:n biiseistä. Bonuksista Heads Are Gonna Roll lienee äänitetty vartavasten tätä erikoisjulkaisua ajatellen. Lienee typerää todeta ettei missään ole myynnissä levyä, joka sisältäisi kaikki eri puolilla maailmaa julkaistut kappaleet.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit