Dark Days In Paradise




Nappasin vuonna 1997 julkaistun albumin itselleni Anttilan alelaarista muistaakseni kolmen euron hintaan. Menestyksekkään blueskauden päättänyt levy on tyyliltään uskalias hyppy kohti valtavirran poprock musiikkia. Edullinen poistohinta kertonee etteivät ostajat ottaneet sitä omakseen.

Kuuntelen tätä levyä vain työpaikallani, mutta sen kiertuelevy Essential Montreux 1997 on ollut myös kotikuuntelussa. Kunhan paneudeun levyyn nykyistä paremmin, palaan tuolloin myös arviooni. Avausraita One Good Reason julkaistiin singlenä, jonka aiemmin julkaisemattomat raidat Burning In Our Hears ja There Must Be A Way liitettiin remasteroidulle CD:lle.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit