Live At the Marquee




Vain kahden studioalbumin jälkeen julkaistu Live At The Marquee on yllättävä veto, mutta antaa samalla suunnan bändin julkaisupolitiikalle. Bändi nimittäin tulee jatkossa julkaisemaan livelevyn keskimäärin aina kahden studioalbumin jälkeen.

Olin vasta äskettäin kuullut bändin edeltäneet studiolevyt saatuani tämän levyn kuunteluun. Kuuden biisin ja 47 minuutin mittainen livelevy tuli muutaman päivän aikana kuunneltua useita kertoja, kiitos juuri saman ajan vievästä työmatkastani. Paikoin minua ärsytti levyllä James LaBrien korkeiden äänien laulaminen. Ääni särkyi ja miehen kuuntelu rasitti aluksi korvaani. Päästyäni näistä häiriöistä eroon, levy tuntui paremmalta.

Esikoislevyn biisit Fortune In Lies ja Another Hand kiinnostavat pitkälti studiolevyllä olleen eri laulajan takia, mutta silti uudet biisit, singlehitti Pull Me Under ja Surraunded ovat omat suosikkini. Jostakin syystä japanilaiseen painokseen vaihdettiin jälkimmäisen tilalle kappale Another Day. Minua yllättää se, ettei levystä ole vielä julkaistu laajennettua painosta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit