Images And Words




Images And Words on täytynyt olla lmestyessään hyvin vanhanaikainen, tai vaihtoehtoisesti ultramoderni levy. Itse diggailin vuonna 1992 enimmäkseen 70-luvun musiikkia ja pääsin vasta 2000-luvulla kartalle edellisen vuosikymmenen uusista musiikkigenreistä. Vaihtoehtorokin tai grungen mullistaessa musiikkibisnestä hiukan samaan tapaan kuin punk oli tehnyt puolitoista vuosikymmentä, uusi progresiivinen musiikki teki valtavirran ulkopuolella yllättävää ja huomaamatonta paluuta. Dream Theater oli vuonna 1992 kaukana uusien Seattlesta tulleiden bändien soundista, mutta niin vain sekin onnistui löytämään omat faninsa.

Laulajaansa vaihtanut bändi onnistui saamaan itselleen tämän levyn myötä sen ainoan hittisinglen. Pull Me Under nousi Yhdysvaltojen singlelistan kärkikymmenikköön ja on laatuaan bändin historian ainoa. Vaikka Images And Words onkin paikoin hyvinkin lähellä keskitien poprockia, on se kokonaisuutena kumminkin kaukana keskinkertaisuudesta. Vaikka levy ei päälle liimaamalla haluan todistaa soittajiensa taidokkuutta, on bändin perustajatrio kitaristi John Petrucci, basisti John Myung ja rumpali Mike Portnoy sekä vuosien varrella vaihtuneet kosketinsoittajat kaikki instrumenttiensa briljantteja osaajia.

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit