Ten




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times Ten arvioitiin maailman 205. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Petri Myllylä

 

Parikymmentä vuotta sitten seurasin musiikkia tiiviisti ja olin kyllä kiinnostunut uusista yhtyeistä, mutta en jotenkin innostunut ajatuksesta, että grunge olisi jotain mullistavaa. Ystäväni kohkasi Mudhoneysta ja Screaming Treesistä, mutta jotenkin en päässyt noiden yhtyeiden musiikkiin sisään. Nirvanan Smells Like Teen Spirit -kappaletta ei voinut välttyä kuulemasta. Se oli hyvä. Kun näin Pearl Jamin Jeremy-videon ensimmäisen kerran, huomasin että tässä bändissä on jotain. En kuitenkaan ostanut heti levyä. Äkkiä kuitenkin huomasin, ettei bändiä voinut vältellä. Se oli kaikissa lukemissani musiikkilehdissä. Hankin Tenin, vasta kun se oli myynyt maailmalla jo miljoonia. Pidin kuulemastani.

Ten ei ollut musiikillisesti uutta luova tai mullistava levy samalla tapaa kuin vaikkapa Led Zeppelinin IV. Pearl Jam ei keksinyt Amerikassa Classic rock -termin alle kuuluvaa musiikkia uudelleen. Se tarjoili tuon vanhan paketin jota Purplet ja kumppanit sekä varsinkin Led Zeppelin oli tehnyt pari vuosikymmentä aiemmin, uudelleen lämmitettynä, mutta kivasti tuoreella kuosilla varustettuna. Grunge ei ollut vain musiikkia, se oli muoti. Pipot, parrat, shortsit, flanellipaidat, puukorut, Dr. Martensin maiharit. Se oli koko juttu. Siinä sai olla täysillä mukana tai sitä pystyi seuraamaan sivusta. Ei haitannut, jos parrankasvu oli heikkoa. Jopa lyhyessä tukassa saatoit olla grunge ja siten muodikas. Ei ihme, että tuo aalto pyyhkäisi yli koko maapallon.

Onhan Tenillä toki aivan loistavia kappaleitakin. Kyllä se on edelleen Pearl Jamin uran hienoin albumi. Tuskin he parempaa tai ainakaan yhtä merkittävään levyyn ikinä pystyvät. Siksi tämä paketti on niin erinomainen. Brendan O'Brien onnistui jo aikanaan vangitsemaan yhtyeen fiiliksen levylle. Nyt sointia on hieman kiillotettu nykypäivän stereojärjestelmien vaatimusten mukaiseksi. Ja kyllähän tämä hulppeasti soi. Oceansin voi kuvitella pyyhkivän olohuoneesi läpi ja Vedderin tuskan voi tuntea, kun hän laulaa Jeremy-parasta.

Koska kyseessä on boksi, kakkoslevylle koko levy on miksattu uudelleen. Ehkä se soi jopa hienommin, en osaa sanoa. Se on joka tapauksessa kiva, että Ten-sessioiden ylijäämät ovat nyt mukana myös. Levy oli parempi ilman noita. Ne ovat täytettä. Toki State of Love And Trust toimii aina. Siitä kuullaan erityisen raaka, joskin akustinen, versio bonus-DVD:llä. Pearl Jam oli yksi niistä monista yhtyeistä jotka tekivät Music TV:n Unplugged-konsertin. Kyllähän nämä pätkät tuolla kanavalla aikanaan tiuhaan näkyivät, mutta kiva niitä on vieläkin katsella. Jos tuo keikka olisi kokonainen ja jos Tenin Euroopan bonusraita Dirty Frank olisi mukana, tämä paketti olisi täydellinen. Dirty Frank äänitettiin Ten-sessioiden jälkeen, joten kuvittelen, että se on jätetty siksi pois. Sitä en tiedä, miksei koko konserttiosuutta voinut laittaa mukaan. Ehkä puutteet korjataan 30-vuotisjuhlajulkaisuun.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit