Binaural




Minulla on ollut tapana ostaa musiikkia ulkomailla käydessäni. Ostan sen maan artistien levyjä missä satun olemaan. Talvella 2000 tein useammankin retken Yhdysvaltojen länsirannikolle. Siihen aikaan siellä soi paljon Disturbedin ensimmäinen levy. Walmartissa sattui kuitenkin olemaan levylautasella Pearl Jamin, silloin vasta ilmestynyt, Binaural. Kiinnostus bändiä kohtaan oli ollut hiipumassa jo pitemmän aikaa, mutta koska tarjolla oli jopa kaksi Pearl Jam -CD:tä joita en ollut kuullut, uusi ja Live On Two Legs, hankin molemmat. Silloin live sai enemmän soittoaikaa.

 

Palasin Binauralin pariin vasta tänä syksynä, kun kiinnostukseni Pearl Jamin tekemisiä kohtaan heräsi uudelleen. Silloin välityöltä kuulostanut levy toimii nyt erinomaisesti. Tästä on tullut hyvä lenkkikaveri. Levy alkaa muutamalla nopealla ja rähjäisellä kappaleella. Niistä Breakerfall ja Evacuation olivat mielessä joltain liveltä. Reippaiden rallatusten ja spurttien vastapainoksi levyllä on pohdiskelevia, jopa psykedelian puolelle meneviä rauhallisia kappaleita joiden aikana voi vetää henkeä. Tosin viidentenä kuultava Nothing As It Seems on niin hieno, että se salpaa hengityksen. Hitaat biisit toimivat aivan yhtä hienosti kuin menopalatkin. Bändi ei ehkä yrittänyt kirjoittaa hittejä ja siksi se onnistui tekemään niin hyviä ja aikaa kestäviä biisejä. Vaikkei Binaural aikanaan platinaa myynytkään, levynä se ei ole yhtään heikompi kuin vaikkapa Vitalogy. Suosittelen kokeilemaan. Levystä riittää kympin lenkille.

 

Niin se taitaa olla, että eivät yhtyeet tee välilevyjä. Se on vaan kuulijan kulloisesti mielialasta ja mausta kiinni, mikä tuntuu milloinkin hyvältä. Täytyy olla tyytyväinen etten ole pistänyt tätä levyä aikanaan kiertoon. Sen paikka on juuri nyt levysoittimessani.

 

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit