Vitalogy




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 484. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Petri Myllylä

 

Pearl Jam juhlii 20-vuotista taivaltaan näyttävästi. Yhtyeen tärkeimmät levyt julkaistaan uudelleen. Ten sai luonnollisesti oman deluxe-painoksen, mutta huono idea ei ole ollut laittaa sen jälkeen ilmestyneitä Vs.-- Ja Vitalogy-kiekkoja laatikkoon yhdessä vuonna 1994 ilmestyneen live-levyn kera. Tietenkin levyt on putsattu ja puunattu kuulostamaan entistä paremmilta. Siinä on onnistuttu.

Vitalogy oli kiinnostava Pearl Jam -levy. Se ei kosiskellut enää ketään. Eddie Vedder oli päättänyt epäonnistua ja siksi levy on rehellinen ja monipuolinen. Sen sisältö tulee suoraan esittäjiensä sisimmästä. Mutta ne bonukset. Better Manista kuullaan mielettömän kaunis ja herkkä versio jossa Vedderin tukena on vain kitara ja urut. Corduroyn vaihtoehtoisesta versiosta on vaikea sanoa onko se huonompi vai parempi kuin levylle päätynyt veto. Nothingmanin demo on osoitus siitä että Vedder pystyy toistamaan tunteikkaat esityksensä useampaankin kertaan. Jos levyversio on hieno, tämä on upea.

Tämän laatikon herkku on kolmannelta levyltä löytyvä konserttitallenne. Se on 12.4.1994 Bostonin kuuluisassa Orpheum Theatressa äänitetty loppuunmyyty Vs.-kiertueen viimeinen konsertti. Eihän se millään mahtunut yhdelle levylle, kahdeksan raitaa jäi pois, mutta mukana olevat osoittavat, että Pearl Jam oli tuolloin mielettömän kovassa live-kunnossa. Konserttiosuuden jälkeen on helppo todeta, että tuskin olen koskaan pitänyt Pearl Jamista niin paljon kuin nyt.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit