Black Sabbath: Live At Hammersmith Odeon




Tämä levy julkaistiin samaan aikaan ensimmäisen Dio aikakauden Black Sabbath kokoelmalevyn The Dio Years'in kanssa. Tarkoituksena lienee ollut tarjota hardcore faneille samalla jotakin uutta kuunneltavaa. Mutta miksi ihmeessä siitä otettiin vain 5000 kappaleen painos? Se arvatenkin loppui aivan liian nopeasti. Onneksi levy julkaistiin muutama vuosi myöhemmin Mob Rulesin Deluxe Edition tuplalla.

Nimensä mukaisesti levy on äänitetty Lontoon Hammersmith Odeoenilla. Mob Rules kiertue pysähtyi sinne kolmen päivän ajaksi 31.12.1981 - 2.1.1982. Joillakin näistä keikoista soitetiin myös biisit Country Girl ja Slipping Away. Näistä jälkimmäinen taitaa sisältää myös CD:ltä rankasti editoidun rumpusoolon. Tällaisenaan biisi jää aika torsoksi. Country Girl sitä vastoin kuulostaa ihan hyvältä ja voisin olettaa sen kuuluneen settiin muillakin kiertueen keikoilla. Nämä kaksi aiemmin julkaisematonta livebiisiä antavat levylle uutta ilmettä verrattuna alkuperäiseen Live Evil julkaisuun ja se onkin bändin faneille ehdoton hankinta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit