Condition Critical




Quiet Riot nousi suuren levy-yhtiönsä markkinakoneiston ja musiikkikanava MTV:n yhteisvasikutuksesta yhdeksi vuoden 1983 merkittävimmäksi uudeksi tulokkaaksi. Bändin 70-luvulla tekemiä albumeja ei oltu julkaistu Japanin ulkopuolella joten bändi oli jenkeille ja meille eurooppalaisille ihka uusi ilmestys.

Condition Critical ei oikeastaan poikkea suurelti edeltäjästään Metal Healthista. Jälleen kerran mukana on yksi englantilaisen Sladen USA:ssa vähälle huomiolle jäänyt 70-luvun hittibiisi. Quiet Riot ei vain tällä kertaa onnistunut parantamaan alkuperäistä vaan heidän versio Mama Weer All Grazee Now on melko ponneton. Levyn loput yhdeksän kappaletta ovat kaikki liian keskinkertaisia tekeleitä jotta tätä levyä voisi varauksetta suositella. Kuuntelin itse levyn keväällä 2011 ensimmäistä kertaa yli neljännesvuosisataan. Ainoa sen tuoma yllätys oli muutaman biisin hiukan muistikuvaani raskaampi soundi, joka tosin ei sekään aiheuttanut ihastuksen kiljauksia.

Levy myi aikanaan ilmestyttyään miljoonia kappaleita, mutta sen jälkeen siitä on otettu hyvin niukasti uusintapainoksia.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit