Retro Active




Hankittuani tämän albumin tiedostomuodossa 2011 kuuntelin sen vain kertaalleen ennen kuin siirsin siinä olleet sinkkujen b-puolet niiden albumien joukkoon joiden sessioissa nuo biisit oli alkujaan äänitetty. Muistan tuon kuuntelukerran hämmentäneen itseäni sille bändin satunnaisfanina en olisi millään voinut uskoa että heidän "ylijäämätavara" voisi yhteen paketoidessa kuulostaa niin hyvältä. Ainoa miinus tulee siitä että levylle on laitettu peräti kolme (yksi näistä on hidden track) versiota uudesta biisistä Miss You In A Heartbeat. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit