Bad Company: Orlando 21.5.1999




Nautittava puolentoistatunnin keikka esittelee keski-ikäiset soittajat hyvässä vireessä. Alkuperäinen bändi suoriutuu keikasta mallikkaasti ilman ulkopuolisia apuja (joihin turvauduttiin seuraavalla comebackilla). Huomasin oman huomioni keskittyneen basisti Boz Burrell'iin soittoon. Hänen keinuva soittotyyli vie biisejä eteenpäin vaivattoman oloisesti. Vahinko että King Crimsonissa kannuksensa hankkinut, pitkään alkoholismista kärsinyt upeaääninen basisti menehtyi ennen bändin kolmatta tulemista. Burrell'in lisäksi kitaristi Mick Ralphs'in soittoon kiinnittää huomiota. Nähtyäni bändin huhtikuussa 2010, Ralphs oli välillä melko hukassa ja tuli pelastetuksi Paul Rodgers Bandin Howard Leesen (ex-Heart) toimesta. Tällä keikalla Ralphs on aivan eri soittokunnossa kuin 2010-luvulla.

Vaikka Ralphs ja rumpali Simon Kirke olivat pitäneen bändiä pystyssä sitkeästi 90-luvun loppuun saakka, nousee laulaja Paul Rodges bändin musiikilliseksi johtajaksi. Hänen karhean miehekäs bluesääni kuuluu yksinkertaisesti näihin biiseihin kuten varmasti jokainen Stories Told & Untold -levyn uusioversiot kuultuaan on todennut.

Kiertueen settilistassa on kaksi yllättävää seikkaa. Ensinnäkin Anthology-kokoelmalle tehdyistä neljästä uudesta biisistä peräti kolme soitetaan Orlannon illassa. Toinen yllättävä seikka on se että Rodgers esittää akustisessa minisetissään parin vuoden takaiselta Now- soololevyn avausraidan Soul Of Love. Bad Company ei ollut tähän mennessä soittanut urallaan jäseniensä aiempien bändien materiaalia. Bändi kiersi 25 vuotta aiemmin Amerikkaa yhdessä Lynyrd Skynyrdin kanssa ja tämän johdosta tuon bändin kitaristi Gary Rossington vierailee lavalla soittamassa mukana Rock 'n' Roll Fantasyn.

The Original Bad Company, kuten bändiä vuonna 1999 kutsuttiin, kasattiin riitaisien vaiheiden jälkeen uudestaan vuonna 2008. Kolmen elossa olevan jäsenen (tai heidän managerien) hoitaessa yhteisymmärryksessä bändin asioita toivoisi heidän julkaisevan myös vanhoja keikkanauhoituksia. Tässä olisi yksi virallisen julkaisun arvoinen keikka.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit