In 1978 There Was




Vuonna 1979 Stevie Ray piti bändissään laulaja Lou Ann Bartonia. Tämä ei ehkä ole saman tason tulkitsija kuin kymmenen vuotta aiemmin vaikuttanut Janis Joplin, mutta kyllä hänkin hommansa osaa. Neidin otettua lopulta bändistä hatkat, kitaristi siirtyi bändin ainoaksi laulajaksi. Stevie Rayn isoveli Jimmie Vaughan on työskennellyt laulajan kanssa vielä 2010-luvullakin.

Vuonna 1997 julkaistulla bootleg-levyllä Lou Ann Barton laulaa neljä kappaletta, joista kolme päätyi neljä vuotta myöhemmin hänen esikoislevylle. Näistä tällä levyllä oleva I'm Crying julkaistiin 2000-luvulla virallisesti SRV boxilla. Toinen sittemmin virallisen julkaisun saanut Barton-Vaughan yhteistyö on You Can Have My Husband, joka löytyy Sonyn 2007 julkaisemalta mutta vähälle huomiolle jääneeltä Solos, Sessions & Encores.

Petri Myllylä 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit