These Days




Oma historiani Bon Jovin musiikiin juontaa juurensa bändin esikoislevyn hankintaan vuonna 1984. Vuosien saatossa moni bändin levy on aikanaan jäänyt kokonaan ilman huomiota. Bändin tekemään musiikkiin en ole voinut minäkään olla törmäämättä, niin paljon Suomen radiokanavat sitä soittaa. These Days tuli itselleni tutuksi vuosi sen ilmestymisen jälkeen kun hyvä ystäväni lainasi siitä julkaistua kahden levyn special edition -painosta.

These Days on miellyttävä, aikuiseen makuun tehty rock-levy. Sen kappaleiden variaatio ja tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan. Paino on kumminkin pohdiskelevilla biiseillä, jotka käsittelevät muutakin kuin bailaamista ja vaikeaa rakkaussuhdetta. Musiikillisesti albumi on bändin pitkän uran paras kokonaisuus. Hyvä tuotanto kantoi myös hedelmää ja se lienee bändin parhaiten myynyt levy.

Levytyssessioista lienee julkaistu normaalin 12 biisin CD:n lisäksi useille eri erikoisjulkaisuilla ainakin kahdeksan muuta studioraitaa. Jostakin syystä vuonna 2010 remasteroitu albumi sisältää bonuksina vain kaksi livebiisiä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit