The Eternal Idol




Menetin kiinnostukseni Black Sabbathiin heidän surkean Live Aid esiintymisen ja toivotun reunion kariuduttua. Viiteen vuoteen en juuri koskenut kuin bändin ns. Dion aikakauden studiolevyihin.

Black Sabbathin julkaisut voi mielestäni jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on legendaariset Ozzy Osbournen aikakauden levyt, toinen on musiikillisesti kiinnostava Dion aikakausi. Kolmas, ja minulle lähes vastenmielinen ryhmä on ns. muut.

The Eternal Idol on minulle tuon sekalaisen joukon tuntemattomin levy. Kuuntelin sen ensimmäisen kerran vasta kesällä 2009. Olen kuullut levyn biiseistä demoja, joilla laulaa Glenn Hughesin tilalle  bändiin vuonna 1986 tullut Ray Gillen. Parhaalla tahdollanikaan en tosin muista millainen laulaja Ray (RIP) oli, mutta huono ei ole myöskään Tony Martin, jonka on/off ura bändissä kestikin lähes kymmenen vuotta.

Vaikka levy on musiikillisesti kaikinpuolin asiallinen, ei sen taso nouse sfääreihin. Hanki muutama vuosi myöhemmin tehty Tyr. Jos pidät siitä, hanki Headless Cross. Ja jos pidät siitäkin, taidat olla tämän kokoonpanon pauloissa joten ei muuta kuin kauppaa kohti, mars mars.

Petri Myllylä

 

1980-luku oli Black Sabbathin osalta sekavaa aikaa. Dion lähdön jälkeen laulajia tuli ja meni sellaista tahtia, että kaikki eivät edes ehtineet päästä Iommin kanssa studioon asti. Kahta perättäistä albumia ei oltu onnistuttu tekemään saman laulajan kanssa, ja vähitellen Tony Iommin sooloprojektiksi mielletty yhtye menetti uskottavuutensa. Siitäkin huolimatta, että jokaisella albumilla oli joka tapauksessa ainakin muutama loistava kappale.

The Eternal Idol menisi helposti samaan lokeroon Born Againin ja etenkin Seventh Starin kanssa, ellei Tony Martin olisi jatkanut Sabbathin riveissä seuraavillakin kiekoilla. Levy muistuttaa melodioidensa tarttuvuuden puolesta erityisesti Seventh Staria. Martinin ääni on mielestäni hyvä, perinteiseen heavyyn sopiva. Kieltämättä tämä levy sisältää Black Sabbathin siloitellumpaa materiaalia, mutta sellaisena sillä on hyvät yhtymäkohdat Dion aikakauteen. Ozzy-faneille tämä ei tietenkään ole oikeaa eikä edes oikeankuuloista Sabbathia, mutta Tony Iommin riffien ystävät saavat kyllä tällä levyllä vastinetta rahoilleen.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit