The Fool Circle




Löysin kuusitoista vuotiaana vuonna 1981 paljon uusia bändejä ja levyjä, mutta The Fool Circle ei ollut niiden joukossa. Tutustuin albumiin vasta seuraavan vuosituhannen puolella, enkä muutaman tiedostokuuntelun jälkeen kokenut sitä omakseni. Myöhemmin hankin vinyylin kotiini ja muutaman kerran istahdin kuuntelutuoliini sitä uusin avoimin mielin kuuntelemaan.

The Fool Circle ei leikittele samalla tavalla uusilla instrumeteilla kuin sen edeltäjä, mutta poikkeaa silti selvästi Nazarethin 70-luvun levyistä. Eniten itseäni ärsyttää todennäköisesti syntikalla soitettu bassoraita, jota kuullaan usealla raidalla. Onneksi muutamat hyvät raidat tekevät tästäkin levystä kuuntelemisen arvoinen. Dressed To Kill avaa levyn kohtuullisen vakuuttavasti. Ykköspuolella on myös vahva balladi Moonlight Eyes, mutta muuten sen anti jää heikoksi. Kakkospuolen Cocaine ja Every Man's Dream eivät onnistu nostamaan levyä bändin paremman puolen kastiin  

Bändi äänitti useita The Fool Circlen Pohjois-Amerikan kiertueen keikkoja. Yksi näistä myös kuvattiin myöhempää videojulkaisua varten ja Vancuverin keikka julkaistiin loppuvuodesta Snaz livelevyn muodossa. Tältä levyltä sille mahtuivat aloitusraita Dressed To Kill sekä Let Me Be Your Leader ja Every Man's Dream.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit