Original Album Series





Loudness on ehkä kuuluisin japanilainen heavy-bändi. Bändin tärkeimmän kokoonpanon muodostivat kitaristi Akira Takasaki, solisti Minoru Niihara, basisti Masayoshi Yamashita ja nyt edesmennyt rumpali Munetaka Higuchi. Tuo kokoonpano tuli tunnetuksi vuoden 1985 levystään Thunder In The East. Tuo levy aloitti yhtyeen ns. amerikkalaisen kauden. Levyt tehtiin Yhdysvalloissa sikäläisten tuottajien ohjastuksella.

Thunder In The East esitteli nälkäisen nousukiidossa olleen bändin. Loudness halusi olla parempi kuin amerikkalaiset kilpailijansa. Ja se myös oli. Akira nostettiin kitaristina itsensä Eddie Van Halenin rinnalle. Myös Ozzyn levyillä häärinyt Max Norman tuotti Thunder In The Eastin ja vuonna 1986 ilmestyneen Lightning Strikesin. Molemmat levyt kärsivät hieman ohuista soundeista. Jälkimmäisen kappalemateriaali oli jo hieman hittihakuista. 1987 ilmestyneen Eddie Kramerin tuottaman Hurricane Eyesin oli määrä lyödä bändi lopullisesti läpi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kilpailu oli kovaa. Minorun lausunta oli ja on edelleen sen verran eksoottista, että se ei kelvannut amerikkalaisyleisölle ihan täysillä. Bändin alamäki oli alkanut. Jotain oli tehtävä.

Loudnessin resepti Amerikan valloitukseen oli solistin vaihtaminen. 1989 Soldier Of Fortune -levylle mikrofonin taakse oli hankittu Mike Vescera -niminen jenkki. Hänen kiekumisensa oli hyvin samanlaista Niiharan kanssa. Ainoa iso ero oli artikulaatiossa. Max Norman teki paluun tuottajaksi. Hänen onnistuikin tehdä levystä yllättävän hyökkäävän kuuloinen. Kappaleet eivät tosin olleet aivan parin edellisen levyn, saati Thunder In The Eastin, tasoa. Loudnessin alamäki jyrkkeni.

1991 ilmestyi vielä yksi Vesceran laulama Loudness-levy. On The Prowl sisälsi pääasiassa yhtyeen vanhoja biisejä uudelleen esitettyinä. In The Mirror onnistui hyvin, mutta kaikki kokeilut eivät olleet yhtä menestyksekkäitä. Levyn kolme uutta kappaletta olivat luokattoman huonoja. Seuraavana vuonna yhtyeellä oli taas japanilainen solisti. Amerikka jäi valloittamatta. Vesceran johtamalta kokoonpanolta ilmestyi 2009 live-levy nimeltä Live Loudest at the Budokan '91.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit