Dio At Donington UK: Live 1983




Monster Of Rock -festivaali keräsi Castle Doningtoniin elokuussa 1983 ison joukon raskaan rokin ystäviä. Illan pääesiintyjänä ollut Whitesnake kuvasi tapahtumassa oman konserttivideonsa. Paikalla oli myös Englannin yleisradion BBC:n äänitysauto.

Dio rakensi Holy Diver -kiertueen setin varman päälle sillä mukana on esikoisalbumin raitojen lisäksi laulajan Rainbow-ajalta lyhyt versio Stargazerista sekä On Stagelta tuttu Man On The Silver Mountain/Starstruck -medley. Bändi siirtyy kahden avausbiisin jälkeen solistin edellisen bändin materiaaliin. Black Sabbathin Children Of The Sea ei kumminkaan kohoa yhtä uljaaksi kuin Sabbathin keikoilla. Sitä vastoin keikan kohokohdaksi nousee toinen Sabbath-biisi Heaven And Hell, joka alkaa suoraan nuoren Vivian Campbellin (editoidun) soolo-osuuden jälkeen. Myös Holy Diverin ja Stargazerin välissä kuultava Vinnie Appicen rumpusoolo kuulostaa editoidulta.

Saadessani tämän levyn käteeni petyin sen lyhyyteen. Muistan omistaneeni aikanaan keikasta bootleg-äänityksen ja minusta sillä oli mukana keikan encore, Holy Diver -singlen b-puoli Evil Eyes (joka uudelleen äänitettiin The Last In Line -levylle). Mutta soittiko bändi Doningtonissa myös pätkän Long Live Rock 'n' Rollia? Alle 47 minuutin kestostaan huolimatta keikka on toki hieno lisä DIO-kataloogiin, mutta sen olisi voinut mielummin julkaista vuonna 2009 remasteroidun Holy Diverin bonuksena.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit