The Paul Butterfield Blues Band




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 468. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Vuosina 1942 ja 1943 syntyneet Paul Butterfield, Elvin Bishop ja Mike Bloomfield olivat ensimmäiset merkittävää julkisuutta saaneet amerikkalaiset valkoihoiset blues-artistit. Bändiliideri Butterfield oli aikaansa edellä palkattuaan vuonna 1964 bändinsä rytmiryhmäksi kaksi mustaa muusikkoa. Basisti Jerome Arnold ja rumpali Sam Lay olivat soittaneet sitä ennen esimerkiksi Howlin' Wolfin kanssa. Wolf myös kehui vuolaasti tätä albumia kesällä 1966 ilmestyneessä Crawdaddy-lehdessä.

Tuottaja Paul Rothchild oli äänittänyt bändin esikoislevyn jo joulukuussa 1964, mutta lopulta hän ei kuitenkaan julkaissut jo prässäykseen päätynyttä levyä vaan päätyi kasaamaan sen keväällä 1965 tehdyistä keikkaäänityksistä. Tämäkään ei tuottanut riittävän hyvää laatua ja niin esikoislevy äänitettiin lopulta kolmannen kerran. Syyskuussa purkitettu albumi saatiin vihdoin lokakuussa 1965 kauppojen hyllyille. Sitä ennen bändi oli saanut paljon julkisuutta heinäkuun esiintymisestään Newportin Folk festivaalilla. 

Bändin ensimmäisen studiosessioiden nauhat julkaistiin lopulta vuonna 1995 levyllä The Lost Elektra Sessions. Näitä kahta levyä voi helposti verrata toisiinsa. Itse tutustuin niihin ja bändin muihin levyihin vasta 2000-luvulla ja pidän tätä esikoislevyä heidän parhaana. Enimmäkseen covereihin pohjautuva levy onnistuu uudistamaan Chicago-bluesia. Bloomfieldin kitaran ja Butterfieldin huuliharpun soitto eroaa kaupungin vanhan polven soittajien vastaavasta. Tämä levy, kuten pienin varauksin myös 1964 äänitykset sisältävät yksinkertaisesti aivan loistavaa musisointia. Bändin rytmiryhmä toimii ilmiömäisesti, Bloomfieldin soolot ovat virtuoosimaisia jättäen välillä bändin alkuperäisen soolokitaristin Elvin Bishopin epäoikeudenmukaisesti varjoon. Vaikka en ole huuliharppu-fani, Butterfield ei jää soitossaan mustien esikuviensa intensiivisyydestä. 

Levyn avaava Born In Chicago on Bloomfieldin kaverin Nick Gravenitesin lahja bändille. Biisi on hieno esimerkki uudesta valkoisen miehen bluesista. Sitä seuraa ehkä kaikkien aikojen paras cover Elmore Jamesin klassikosta Shake Your Money Maker. Muita hienoja biisejä ovat vaikka rumpali Sam Layn laulama Got My Mojo Working, josta Muddy Waters teki kahdeksan vuotta aiemmin oman ainutlaatuisen versionsa. Butterfieldin bändi ei jää siitä kuin piirun verran. Sessioissa äänitetty Love Her With A Feeling ilmestyi mainitulla arkistojulkaisulla.

Butterfield jammaili Hendrixin ja Claptonin kanssa, johdatti bändinsä sekä Monterey'n että Woodstockin festareille sekä teki useita upeita levyjä. Hiukan unohduksiin jääneen bändiliiderin tuotantoon kannattaa tutustua.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit