Crack The Skye




Sellout! Mastodon on myynyt itsensä. Se ei ole enää pelkästään hevi. Se ei ole niin rankka kuin ennen vanhaan. Höpö höpö sanon minä ja ostan Crack The Skyen kyllä mielelläni. Musiikillisesti bändi on ottanut aimoharppauksen eteen päin. On totta, että neljännellä kokopitkällään atlantalaisnelikkö on laajentanut soitin- ja soundivalikoimaansa ja kirjoittanut uransa tähän mennessä kunnianhimoisimmat kappaleet. Bändi on ammentanut isolla kädellä vaikutteita 70-luvun progesta ja alkuaikojen grooveen pohjautuvasta hevistä sekä tuottaja Brendan O'Brienin soitinarsenaalista. Soundia on rikastettu 60- ja 70-luvun Vintage-soittimilla. Mukana on aikaisempaa enemmän akustista kitaraa, koskettimia ja jopa banjoa.

Psykedelia on levyn juttu ja oikeastaan teema. Tämän levyn musiikki on matka. Kuulijan ihmetystä ja kummastusta lisätään kertomalla suhteellisen hankalasti ymmärrettävä tarina  ruumiista irtautumisesta, muinaisesta venäläisestä heimosta, Rasputinin salamurhasta ja sielun vaelluksesta. Jos tuo tarina rönsyilee kuin villiviini pitkin seiniä, niin samaa voi sanoa levyn musiikista. Mukana on toki Mastodonille tyypillisiä metallisia vyörytyksiä, hankalia tahtilajeja, päälle käyvää funkia, mutta myös yllättävän paljon tuota jo mainittua akustista kitaraa. Se tuo biiseihin syvyyttä ja alakuloisia sävyjä. Päällimmäisenä on kuitenkin yhtyeen halu tunnustaa palava intohimonsa progeen. Se paistaa läpi kaikesta, riffeistä, rummutuksesta, monipuolisista lauluosuuksista ja jopa levyn kansivihkosta.

Jokainen kappale itsessään on taideteos, mutta yhdessä ne muodostavat niin hienon kokonaisuuden, että kyseessä saattaa olla vuoden progelevy. Uskon Crack The Skyen tuovan Mastodonille uusia kuulijoita. Bändin fanipohja laajenee. Sitähän se itsensä myyminen parhaimmillaan tarkoittaa.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit