Black Sabbath: Headless Cross




Kadotin 80-luvun puolessa välissä oman kiinnostukseni Tony Iommin soolouraksi kääntyneeseen Black Sabbathiin. Vasta Cozy Powelli'in liittyminen bändiin vuosikymmenen lopussa sai minut aktivoitumaan uudestaan. Hankin tämän uuden kokoonpanon esikoisen tosin vasta sitä seuranneen Tyr levyn jälkeen.

Nimikappaleen lisäksi omiksi suosikeikseni ovat nousseet nopea Devil & Daughter, joka olisi ollut upea kuulla Ronnie James Dion laulama sekä Iommin hienon riffin juoksuttama Black Moon, jolla maestro soittaa myös yhden levyn hienoimmista riffeistä. Tällä biisillä laulaja Tony Martin nosti itsensä ainakin minun silmissä paikkansa arvoiseksi kultakurkuksi.

Headless Cross oli ilmestyessään Black Sabbathin hieno, uusi nousu kiinnostavien raskaan rokin taitajien joukkoon. Palautin levyn mieleeni rankalla viikon mittaisella powerplayllä vaikka olenkin sitä vuosien saatossa aina välillä kuunnellutkin. Tony Iommi on palannut rankkoihin riffeihin ja taustatukea hän saa Cozyltä, jonka voimasoitto sopii loistavasti bändin yleisilmeeseen.

Vaikka tämä levy onkin bändin kolmannen aikakauden, itse nimeämäni ns. muut ryhmän levy, se on tuon Ozzyn ja Dion kausien ulkopuolisten julkaisujen ryhmän parhaimistoa. Jos lukiijalla on bändin kaksi tunnetumpaa kokoonpanoa jo hallussa, tähän kannattaa perehtyä heti niiden jälkeen.

Petri Myllylä

 

Brittiheavysta voi tämänkin levyn kohdalla todeta, että piiri pieni pyörii. Tällä levyllä nimittäin Black Sabbathin rumpaliksi istahti Cozy Powell. Enpä nyt muista, toiko Cozy välittömästi lisää uskottavuutta jatkuvasti vaihtuneesta kokoonpanosta kärsineelle Sabbathille. Laulaja Tony Martin oli mukana jo edelliselläkin kiekolla, ja tästä albumista lähtien Sabbath alkoi pitkästä aikaa olla jälleen yhtye eikä vain Tony Iommi yhtyeineen. Tämä näkyy ilahduttavasti myös tekijätiedoissa: kaikkien kappaleiden tekijäksi on merkitty Black Sabbath, eikä parin edellisen levyn tapaan Tony Iommi.

Musiikin osalta Headless Cross on jylhiä riffejä viljelevä albumi. Powellin soitto sopii tähän yhteyteen täydellisesti, ja myös Tony Martin osoittaa olevansa laulaja paikallaan. Suosittelen, vaikkei tätä levyä minään klassikkona pidetäkään.

7/10

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit