Frances The Mute




The Mars Voltan ensimmäinen levy De-Loused in Comatorium on ollut minulla kovassa soitossa jo aikakausia ja silti se ei ole vieläkään avautunut minulle täysin. Bändi julkaisi maaliskuun 2005 alussa toisen levynsä Francis The Mute ja pyyhkäisi minulta jalat alta aivan kokonaan. Täydellinen kamppi ja tyrmäys samalla kertaa. Tämä bändi on upea, loistava, mahtava ja vaikka mitä. Francis The Mute on niin outo levy, että saa olla melkoinen sanaseppo, että saa sen nostattamat tuntemukset siirrettyä tekstiksi. En edes yritä. On oikeastaan mahdotonta arvostella tätä levyä. Se on liian kiinnostava, mukaansa tempaava ja vaikea samaan aikaan.

Tämä bändi ei tee mitään normaalisti. Väittävät ettei heidän musiikkinsa ole progressiivista rockia, silti se on selkeästi kokeilevaa ja innovatiivista. Se on silti rockia. Sillä ei ole minkäänlaisia raja-aitoja. The Mars Volta kokeilee kaikenlaista. Mitä se siis on paitsi progea? Toisaalta mitä sen väliä?  Levyllä on mukana suoraa punkkia, erilaisia lattarifiiliksiä, keksittyjä sanoja, kenties englantia ja espanjaa ja vaikka mitä. Cedric Bixler Zavalan laulu on välillä ohutta vikinää ja välillä korviin sattuvaa kirkumista. Kaiken musiikin säveltäneen Omar A Rodriguez-Lopezin kitara sekoaa välillä aivan täysin. Jotkut soolot kuulostavat siltä kuin Steve Vai olisivat syönyt vääriä sieniä ja saanut vakavan Jimmy Page – tripin. Kaikki osaset sopivat silti aivan täydellisesti toisiinsa. Onhan näillä kappaleilla toki nimet, mutta kuka muistaa Cygnus…Vismund Cygnuksen tai Umbilicl Syllablesin? Ei kukaan. Parempi onkin keskittyä ihan vain kuuntelemaan. En minä ainakaan voi tehdä muuta kuin kuunnella ja ihastella tämän poppoon luovuutta ja ainutlaatuisuutta.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit