The Revenge




Masterplanin karjuja Jorn Lande ja Symphony X:n raspikurkku Russell Allen ottivat toisistaan mittaa pari vuotta ennen tämän levyn ilmestymistä The Battle-nimisen levyn merkeissä. 2007 oli uusintaottelun aika. Taas katsotaan hevaria karvoihin oikein tosissaan. Kamppailu on tasaväkistä ja rehtiä. Molemmat pääsevät esittämään parastaan. Vilpille tai Idols-heville ei taaskaan ole sijaa, kun äänijänteet tulessa ja kituset happea haukkoen nämä lajinsa parhaat mittelevät suosikkilajissaan. Totuudessa täytyy sanoa, että ottelijat eivät ole aivan parhaiden päiviensä kunnossa. Hieman on löysää kertynyt kroppaan ja siten myös levylle. Paikoin edellisen levyn kuvioita toistetaan. Osittain syy on ruotsalaisen metallin monitoimimiehen Magnus Karlssonin, joka on taas hoitanut levylle musiikin. Hän on siis säveltänyt, sovittanut ja soittanut lähes kaiken itse. Rummuissa on Jaime Salazar. Osaava pelimanni Magnus on, vaikka musiikki tällä kertaa onkin aavistuksen aiempaa ideaköyhempää. Kelpo heavy rockia, genrensä terävimmästä kärjestä se toki edelleen on. Mieluummin tätä kuuntelee kuin vastaavia tekeleitä Saksasta tai vaikkapa miesten pääduuneja.

Levyn avaava The Revenge toimii pitkälti Landen Thormaisen äänen varassa. Kakkosraita nojaa isoon kertosäkeeseen ja sen muhkeisiin kööreihin. Victory käynnistyy taas Landen sotahuudolla. Kappale lienee levyn paras, ainakin mitä tulee tarttuvuuteen. Master of Sorrow on slovari parhaasta päästä. Se kuuluu tällä kertaa Landelle. Kappaleita levylle on höngitty yhdessä ja yksin. Molemmilla on kolme sooloraitaa. Jotenkin kimppavedot ovat näistä niitä onnistuneempia. Ehkä niissä on oikeasti ollut pientä kisatunnelmaa. Levyn a-puoli toimii paremmin. Alun kappaleissa on hieman enemmän vaihtelua. Toki loputkin The Revengen raidat ovat enemmän tai vähemmän onnistunutta kulkevaa perusheviä. Varsinkin kelttiläisellä meiningillä höystetty Wake Up Call toimii.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit