One




Tämän levyn ilmestymisen aikoihin oli fiilistellyt Neal Morsen Testimony-kiertueelta kuvatulla DVD:llä. Tuota mestariteosta kuunnellessa odotukset tälle toiselle Spock’s Beardin jälkeiselle soololevylle kasvoivat taivaallisiin mittoihin. Eihän tavallinen kuolevainen pysty moisia odotuksia täyttämään, edes pienen taivaallisen sotajoukon avustamana. Parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin aivan niskakarvat pystyssä, ei Jumalaa ja Jeesusta voi, eikä saa, tunkea ihmisten korvista sisään tavalla jota Morse nyt käyttää. Henkilökohtainen tilitys, jota hän harrasti vielä Testimonyllä, ja jonkinlaisten vertauskuvien käyttäminen, joita oli Spock’s Beardin Snowlla, vielä menettelevät, mutta tällainen pakkouskonto ei minulle maistu. Ei mitenkään. Joku laki pitäisi olla!

Onneksi Onen pelastaa upea musiikki. Jos Morse sielunsa onkin myynyt, niin kauppahinta on ollut ilmeisen kohdillaan. Sen verran hieno ja tyylitajuinen säveltäjä ja sovittaja hänestä on kehittynyt. Pitää paikkansa, Morse on nykyään vielä parempi säveltäjä kuin ennen. Myönnetään, että nykyään Morsen musiikista puuttuu kaikki ne pienet pirulliset ja himmeät kikat joita hän vielä Spock’s Beardissa viljeli, mutta tilalla on harkintaa ja nerokkaita oivalluksia. Kiroilemisesta ei tietenkään voi enää edes puhua. Myös soittajana ja laulajana Neal on vielä parempi kuin ennen. Koskettimien lisäksi hän on ilmeisesti soittanut levyn kaikki kitarat, niin sähköiset kuin akustisetkin. Hän on yllättävän hyvä kitaristi. Laulajana Neal on rauhallinen, yllätys, ja tuo korostaa ja alleviivaa tietenkin kappaleiden tekstejä. No ainakin sanomasta saa selvää. Rytmiryhmänä Onella on Randy George ja Nealin hyvä ystävä Mike Portnoy. One on ehkä aavistuksen Testimonya kiinteämpi ja musiikillisesti helpommin lähestyttävä kahdeksan kappaleen paketti. Help Me/The Spirit and the Flesh on valloittava kappale. Jos potee (pyhän) hengenahdistusta, tätä levyä kannattaa välttää. Pisteet musiikille.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit