Octane




Octane oli Spock’s Beardin toinen levyn sitten bändin pääasiallisen säveltäjän Neal Morsen eroamisen jälkeen. Morse myi sielunsa Jumalalle ja on säveltänyt tasaisen laadukasta musiikkia edelleen. En tiedä mihin osoitteeseen jäljelle jäänyt nelikko myi tai panttasi sisimpänsä, mutta musiikki ja meininki  parantuivat huimasti sitten edellisen Feel Euphoria –levyn. Oikeastaan bändi on palannut vanhaan Spock’s Beard –soundiin pienen rockin puolelle tehdyn syrjähypyn jälkeen. Entinen rumpali ja nykyinen laulaja Nick D’Virgilio hoitaa lauluosuudet erittäin hyvin. Hänen äänensä ei ole kovinkaan erilainen verrattuna Morseen. Kuten nimestä voi arvailla, kyseessä on bändin kahdeksas studio-levy.


Octane on osin teemalevy. A Flash Before My Eyes on seitsemästä erillisestä kappaleesta koostuva kokonaisuus. Nuo seitsemän raitaa on taas jaettu proge-tyyliin kukin osiinsa. The Ballet Of The Impact ja i Wouldn’t Let It Go voisivat olla miltä tahansa vanhemmalta Spock’s Beard –levyltä. Kolmantena kuultavalla Surfing Down The Avalanchella on pieniä muistoja Feel Euphorialta. Kappale on poikkeuksellisen meluisa. Sillä kuullaan kuitenkin levyn parasta rytmijumppaa.


She Is Everything on levyn komein kappale. Tuo kaksiosainen teos tuo mieleen Pink Floydin parhaat tekeleet. Climbing Up That Hill voisi olla vaikka REM:n radioystävällinen renkutus. Letting Go on  pitkähkö kosketinintro Of The Beauty Of It Alliin, joka päättää A Flash before My Eyes –eepoksen.


Jotta tästä levystä olisi varsinaiseksi proge-klasiikoksi, olisi tuolla teemaosuudella pitänyt olla enemmän selkeästi teosta yhdistäviä musiikillisia ideoita ja osuuksia. Nyt se on loppujen lopuksi harsittu kasaan vain tekstinsä puolesta. Levyn loput kappaleet ovat sekalaisempaa, muttei mitään täytemateriaalia.

 

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit