Space Oddity




Space Oddity oli Bowien ensimmäinen hittisingle. Sopivasti ensimmäisen miehitetyn kuulennon aikaan ilmestynyt single nousi brittilistalla aivan kärjen tuntumaan. Gus Dudgeonin tuottama kappale onkin tyylikäs, yksi harvoista ajattomista rock-kappaleista. Tuntuu oudolta, että koko muun albumin tuottanut Tony Visconti kieltäytyi tuottamasta kyseistä kappaletta. Elettiin kuitenkin 1960-lukua, ja nuori ja idealistinen Visconti piti kappaletta aivan vääränlaisena Bowien kaltaiselle laulajalle.

Loppuosa albumista edustaa sitä musiikillista tyyliä, jota Bowien olisi Viscontin mielestä pitänyt jatkaa. Kappaleet ovat folk-tyylisiä, eikä hippiaate ole koskaan kovin kaukana. Levy on kuitenkin riittävän rock kestääkseen satunnaista kuuntelua vielä nykyäänkin.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit