"Live" Full House




J. Geils Bandin ensimmäisellä livelevyllä on kova meno päällä. Kaksi merkitystä omaavan nimen perusteella äänitysten aikaan ei ole pelattu pokeria ja saatu täyskäsiä, vaan keikalla on ollut tupa täynnä. Ja kieltämättä levyllä kuultavan materiaalin perusteella paikalla olisi ollut hienoa olla mukana.

Kahden ensimmäisen levyn kappaleet saavat vielä ylimääräisen annoksen adrenaliinia innokkaan kuulijajoukon edessä. Oikeastaan ainoa moitteen sana liittyy levyn pituuteen - vähän yli puolituntinen albumi on ollut varmasti ilmestymisaikanaankin valitettavan lyhyt.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit