Sweet Fanny Adams




Single-levyt olivat vielä 70-luvun alussa musiikkiteollisuuden pääasiallinen tulonhankkimisväline. Sweet menestyi hyvin sinkkumarkkinoilla. Se sai uransa aikana peräti 13 sinkkuaan Englannin Top-20:een. Bändin todellinen luonne ei kumminkaan tullut esille näillä enimmäkseen biisinikkareiden Chinn ja Chapmanin kädestä syntyneillä popbiiseillä.

Sweet Fanny Adams on enemmän sitä mitä Sweetin kokeneet muusikot halusivat bändinsä olevan. Ennen levyn ilmestymistä äänitetty, mutta vasta myöhemmin julkaistu live todistaa bändin soittaneen tuolloin keikoillaan paljon raskaampaa musiikkia kuin mitä puhtoiset singlet antoivat odottaa. Bändi oli julkaissut vuonna 1973 kolme singleä ja vielä yhden, Teenage Rampagen ennen huhtikuussa 1974 julkaistua kakkoslevyään. Mikään näistä sinkuista ei kumminkaan ollut mukana alkuperäiselläSweet Fanny Adams -levyllä.

Vuonna 2005 julkaistu remasteroitu CD sisältää bonuksina vuoden 1973 singlet Block Buster, Hellraiser ja Ballroom Blitz b-puolineen. Sitä vastoin Teenage Rampage löytyy hieman epäloogisesti bändin seuraavan levyn bonuksista. Kolme kuukautta myöhemmin, heinäkuussa 1974 bändi julkaisi The Six Teens / Burn On The Flame -singlen, jonka a-puoli oli mukana myös seuraavalla LP:llä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit