Static Impulse




Kuten jo aiemmin tuli todettua soololevyt ovat olleet Dream Theater –solisti James LaBrielle väylä purkaa omaa osaamistaan, kun työnantajan levyillä hänen musiikilleen ei ole ollut sijaa. Tähän asti levyt ovat olleet aavistuksen väkinäistä pakertamista. Vähän kuin huonoa Dream Theateria. Nyt asiat ovat muuttuneet. Static Impulse on Jamesin paras soololevy tähän mennessä. Sikäli jännä tilanne, että myös Dream Theaterissa on nyt säveltäjän paikka avoinna.

Static Impulsen avaava One More Time yllättää aggressiivisuudellaan. On pakko tarkistaa kuka levyllä rähisee. James ei ole ryhtynyt murisemaan, vaan hän jakaa lauluosuudet muutamalla raidalla yhtyeensä rumpalin Peter Wildoerin kanssa. Lopputuloksena on aavistuksen Göteborg-metallilta kuulostavaa modernia mättöä. En tiedä onko Dream Theaterilla ollut moinen soundi mielessä parilla viime levyllään, mutta niillä tuollainen ote ei ole toiminut. Nyt pelaa hienosti!

Vaikka Static Impulsella pääpaino on rankemmalla musiikilla, mukana on myös pari aavistuksen popimpaa sävellystä. Soundimaailma kautta levyn on sen verran ilmava, että yhtään kevyemmät biisit kuulostavat suorastaan leikittelevän kepeiltä. LaBrien ja kosketinsoittaja Matt Guilloryn yhdessä säveltämä musiikki on monipuolista, ei niin kimuranttia kuin Dream Theater, mutta vähintään yhtä koukuttavaa. Välillä on kiva vetää mutkat suoriksi ja nimenomaan niin LaBrie on Static Impulsella tehnyt.

Tero Honkasalo 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit