Lakeland 31.12.1980




Löydettyäni aikoinaan divarista Italiassa 1992 julkaistun Astral Game nimisen bootleg-levyn sain kokoelmiin jo toisen laulaja Jimmy Farrerin ajan keikan. Sitä ennen olin onnistunut hankkimaan itselleni kasettikopion Beatin' The Odds -kiertueen lopussa bändin kotikaupungissa Jacksonvillessä keväällä 1981 äänitetystä radiokeikasta. Bändiin 1980 tullut Farrar esiintyy molemmilla keikoilla todella vakuuttavasti.

Farrerin välispiikkauksen mukaan Molly Hatchet äänitti kotiseudullaan Floridassa soitetun keikan tulevaa livelevyä varten. Semmoista ei kuitenkaan koskaan julkaistu, mutta kuusi biisiä päätyi harvinaiselle radiopromolle. Näistä neljä biisiä julkaistiin 2008 remasteroidun Beatin' The Odds'in bonuksina. 

Jimmy Farrarin myötä bändi siirtyi useamman askeleen etelän rockin suunnasta kohti nousussa ollutta heavy rockia. Tämäkin keikka antaa siitä osviittaa vaikka keikkasetti ei sitä suoranaisesti kerro sillä Astral Game nimisen bootleg-levyn 11 biisistä vain kolme tulee Beatin' The Odds'ilta. Nimikappale ja Dead And Goneen lisäksi kuultu Few And Far Between ei ehkä ollut uuden levyn vahvin raita mutta hyvä esimerkki bändin muuttuneesta soundista. Uudenvuodenaaton setissä oli myös uudelta levyltä John Fogertyn kirjoittama CCR-cover Penthouse Pauper mutta se ei ole mukana hankkimallani Astral Game bootlegilla.

Koska Beatin' The Odds -kierttueelta ei ole julkaistu virallista livelevyä tämä keikka kiinnostaa erityisesti Farrerin vahvaan lauluääneen ihastuneita faneja kuten itseäni. Toivotaan että keikka joskus julkaistaisiin kokonaisuudessaan.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit