Every Picture Tells A Story




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 171. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Rod Stewartin kolmas soololevy Every Picture Tells A Story ilmestyi vain muutama kuukausi Faces-levyn Long Player'in jälkeen ja jätti tämän välittömästi varjoonsa. Rod oli demonnut yhden levyn vahvimmista raidoista Mandolin Wind tarkoituksena äänittää se Faces-levylle, mutta bändin jäsenet eivät siitä innostuneet, joten tammikuussa 1971 Rod äänitti sen omalle levylleen. Nimestään huolimatta biisi ei alkujaan sisältänyt mandoliinia, mutta myöhemmin keväällä ilman krediittiä jäänyt Raymond Jackson äänitti sille (ja Maggie May) osuutensa juhlallista 15 punnan korvausta vastaan.

Vaikka kaikki Faces'in jäsenet osallistuivat (tässä vaiheessa) myös Every Picture Tells A Storyn äänityksiin, on se silti leimallisesti soololevy, jossa bändin tehtävä on säestää vokalistia. Stewart käytti studiossa myös muutama kuukausi aiemmin tuottamansa, n. 1965 bändiliiderinsä Long John Baldryn levyn sessiomuusikoita. Tarkan markan miehenä Rod äänitti levyn kappaleet nopeasti, mutta bändin kiivaan kiertueohjelman (keväällä 1971 peräti kolme USA rundia) johdosta levy valmistui pieninä palasina.

Ennen levyä julkaistu Tim Hardin cover Reason To Believe -single sisälsi kääntöpuolellaan laulajan ensimmäisen hitin, mandoliinin kuljettaman Maggie May'n. Oma suosikkini on ollut levyn nimiraita Every Picture Tells A Story. Vaikka levyllä on muitakin laulajan ns. suuria biisejä, ei se lepää pelkkien hittien varassa sillä se on kokonaisuutena ehdottoman suositelta levy. Yksi tällainen biisi on Temptations-cover (I Know) I'm Losing You. Faces-muusikoiden kanssa äänitetty biisi on loistosuoritus sekä laulajalta että hyvin letkeästi soittavalta bändiltä. Faces-boxilta Five Guys Walk Into A Bar löytyy biisistä BBC:lle syksyllä 1971 äänitetty liveveto, kuten toisessa BBC-sessioissa äänitetystä Maggie May'stäkin.

Rod Stewart kuulostaa tällä levyllä todella hyvältä, musiikki vaihtelee akustisen folkin, ja jopa countryn kautta rehevään rokkiin. Faces-rumpali mainitsi syksyllä 2011 tehdyssä haastattelussa Stewartin olleen älykäs kaveri, joka säästi kaupallisemmat biisinsä aina omille soololevyilleen. Ehkä juuri tästä syystä tämä levy teki laulajasta tähden isolla T:llä. Albumi on yhä Stewartin uran myydyin ja menestynein. Olihan se sekä USA:n että Englannin listaykkösenä kuten aiemmin mainittu singlekin. Miehen myöhempien tekemisten takia äijään varauksella suhtautuvien rockfanien kannattaa hankkia tämä levy.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit