Spirit Of The Night (DVD & CD)




Asia oli yksi oman nuoruuteni suurista bändeistä. Itse diggailin alkuperäisen nelikon kahta ensimmäistä studiolevyä niin paljon että heti kun 25-vuotisjuhlaan uudelleenkasatun bändin Tokiossa kuvattu Fantasia DVD ilmestyi, ostin sen Blu-rayn heti katseltavaksi ja kuunneltavaksi. Spirit Of The Night sitävastoin ehti olla myynnissä yli kolme vuotta ennen kuin lainasin sen Espoon kirjastosta. Ehkä Teron alla oleva murskakritiikki vaikutti siihen että keikan audioraita sai riittää itselleni näin pitkään. Ja totta on että DVD:n visuaalinen nautinto jää kovin vähäiseksi. Pelkän DVD:n sijaan onkin paljon suositeltavampaa hankkia Frontierin julkaisema CD/DVD.

 

Tuttujen 80-luvun hittien lisäksi on ilo kuulla uuden Phoenix-albumin raidat An Extraordinary Life ja Never Again. Julkaisun audioversiolla on mukana bändin versio ELP:n Fanfare For The Common Manista, mutta jostakin syystä se puuttuu videojulkaisulta. Lisäksi CD:lle on laitettu harvoin setissä ollut Alpha-raita Midnight Sun, joka tulee Amerikan comeback-kiertueelta 2007.

 

Petri Myllylä

 

 

Spirit Of The Night on jo toinen DVD uudelleen alkuperäisessä kokoonpanolla kasatulta Asialta. Totuudessa en ymmärrä bändin intohimoa julkaista näitä keikkoja kuvan kanssa. Asia ei ollut aikanaan, eikä se ole varsinkaan nykyään, mitenkään visuaalinen yhtye. Ikä, kierretyt kiertueet ja käytetyt päihteet ovat jättäneet jälkensä. Asian menestys 80-luvun alussa perustui tarttuviin kappaleisiin. Niitä yhtye esittää edelleen. Mutta miksi ihmeessä se soittaa ankeissa teltoissa? Tai sama sen väliä missä soittaa, mutta kuvaisi keikkansa joissakin vähän näyttävämmissä paikoissa.

 

Tästä konsertista nauttiakseen pitää päästä sen tosiasian yli, että Asia näyttää nykyään neljältä vanhalta äijältä jotka ovat päättäneet lyödä pystyyn nuoruusvuosien bändinsä. Niinhän se onkin. Katselunautintoa ei saa häiritä myöskään lavan takana, taustakankaan aukoissa sinkoilevat ihmiset. Eikö kenellekään tullut mieleen sulkea verhoa? Jotenkin pitää pystyä ummistamaan silmänsä sillekin seikalle, että kun John Wettonia ja Carl Palmeria kuvataan yhdessä, rumpalilta puuttuu pää. Sinänsä tuo on ihan taiteellista, mutta miksi eturivin takaraivojen pitää näkyä. Olisi tämän voinut paremmin kuvata ja leikata.

 

Musiikki tällä Cambridgessä kuvatulla keikalla on valittu kaikkia Asia-faneja varmasti tyydyttävällä tavalla. Vanhat hitit ovat mukana kaikki ja uusia Phoenix-levyn kappaleita on seassa pari. Kuvan kanssa bändi näyttää soittavan ne innokkaammin ja tiukemmin kuin se totuudessa tekee. En tiedä miksi yhtye on niin vakava ja suorastaan ilottoman näköinen lavalla. Steve Howe sentään innostuu ilveilemään muutaman kitarasoolon aikana, mutta kosketinsoittaja Geoff Downes on läpi keikan oikea jöröjukka.

 

Bonuksia on niukasti. Mukana on Amerikan rundilla kuvattu In The Court Of The Crimson King. Se on musiikillisesti DVD:n parasta antia. Sillä on mukana on King Crimsonin ensimmäisestä kokoonpanosta, siis siitä johon laulava basisti Wetton kuului, huilisti Ian Mcdonald. En tiedä onko digitaalinen promosetti mukana kaupallisella DVD:llä, mutta sille kuvattu trailer näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin itse DVD. Mitä siitä pitäisi ajatella?

 

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit