Presence




Tämä levy ei ole koskaan sytyttänyt minua. Siinä on aiempaa vähemmän sävyjä ja vaihtelua biisien välillä. Omia suosikkejani ovat Achilles Last Stand sekä hidas blues Tea For One.

Petri Myllylä

 

Muihin Zeppelinin levyihin verrattuna tämä kuulostaa koruttomalta. Se ei liene mikään ihme, sillä Robert Plant lauloi osuutensa pyörätuolissa istuen loukkaannuttuaan vakavasti auto-onnettomuudessa. Kaikenlainen rockelämään (muka) kuuluva sekoilu oli imenyt nelikon luomiskyvyn jokseenkin kuiviin. Ne kappaleet jotka levylle saatiin tehtyä, ovat tylysti venytettyjä - esim. Nobody's Fault But Minen riffi kuullaan loputtoman monta kertaa, ja samalla muuten kelpo kappaleelta viedään kaikki teho.

Ainoastaan levyn avausraita Achilles Last Stand nousee edes lähelle aiempien Zeppelin-kappaleiden tasoa. Kymmenminuuttisena tosin siinäkin on paljon turhaa, ja voi vain miettiä, kuinka hienoksi kappale olisi muuttunut, jos John Paul Jones olisi soittanut sillä basson lisäksi myös kosketinsoittimia.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit