In The Court Of The Crimson King




Vuoden 1969 alussa perustettu King Crimson seilasi alusta lähtien myötätuulessa. Chris Blackwellin Island-yhtiö sai bändin vakuuttumaan että se antaa sille laajat taiteelliset vapaudet ja sopimus syntyi sen kanssa vaikka sillä oli useita parempia tarjouksia suurilta levy-yhtiöiltä. Sitä vastoin Amerikan oikeudet saadakseen Atlantic Records sai löydä pöytään ison kansan dollareita.  levysopimuksen jälkeen tuli kuitenkin takapakkia kun Moody Blues'in tuottajana menestystä saanut Tony Clarke osoittautui vääräksi mieheksi tehtävään.

Lontoon musiikkimaailma kohisi bändistä mutta heinäkuussa Rolling Stonesin paluukeikkaa Hyde Parkiin seuraamaan tulleet 650.000 ihmistä eivät tienneet heistä tuolloin vielä mitään. Loistavasti sujunut keikka sytytti yleisön nousemaan jaloilleen ja hullaantumaan Crimsonin musiikille. Keikan jälkeen albumin äänitykset siirtyivät bändin omille harteille ja kollektiivisesti se taikoi itsestään jotakin sellaista mitä ei oltu aiemmin kuultu. Samaa ainutlaatuista työtä tuotannon kanssa on myös bändin sanoittajan Peter Sinfieldin kaverin (seuraavana vuonna 24-vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleen) Barry Godberin kansikuvataide.

En muista enää missä vaiheessa itse tutustuin King Crimsoniin. Missään nimessä en kuunnellut bändin nuoruudessani 80-luvulla, enkä ruuhkavuosina 90-luvulla. Varsin myöhään pääsin siis jyvälle, noin nelikymppisenä 2000-luvun alussa. Mutta kun siihen paneuduin, levyyn myös välittömästi tykästyin. Tuskin muuten 2019 olisin hankkinut sen 50-vuotisjuhlalaatikkoa vaikka vinyylihyllystä löytyy levyn 2010 painos. 

Vanhanpolven progemuusikoiden luottomiehenä 2000-luvulla toiminut Steven Wilson miksasi In The Court Of The Crimson Kingin jo 2009, mutta sai tehdä 10 vuotta myöhemmin homman uusiksi kun levystä kasattiin vain lievästi laajempi 50-vuotisjuhlalaatikko. Tällä kertaa monikanavamiksaus on tarjolla pakkaamattomana Blu-ray'nä.

Petri Myllylä / 5.9.2019

 

Tammikuussa 1969 kasatun King Crimsonin nousu suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui poikkeuksellisen nopeasti. Samana vuonna ilmestynyt debyyttikiekko In The Court Of The Crimson King on hämmästyttävän kypsä kokonaisuus, jonka kaltaista progressiivisen rockin albumia ei oltu aiemmin kuultu.

Alkuperäisen King Crimsonin muodostivat multi-instrumentalisti Ian McDonald, kitaristi Robert Fripp, basisti-laulaja Greg Lake, rumpali Michael Giles sekä sanoituksista vastannut Peter Sinfield. Vielä ensilevyn aikaan tärkeimpänä säveltäjänä toimi Ian McDonald, jonka monipuolinen soitinvalikoima teki yhdessä Mellotronin ja Frippin kitaran kanssa levyn musiikista häkellyttävän kuuloista.

Levyn avausraita 21st Century Schizoid Man on nimensä mukainen hurjimus. Jatkossa levyn kappaleet ovat hiukan rauhallisempia, ja päätöskappale The Court Of The Crimson King on kaikin puoli upeaa kuultavaa. Levyn kannessa ei tarkoituksella ole yhtyeen nimeä. Arveltiin, että levykaupassa kansi saa enemmän huomiota, jos sen joutuu ottamaan käteensä ja avaamaan selvittääkseen sen salaperäisen tekijän. Kieltämättä tuo voimakkailla väreillä toteutettu naama herättää huomion - etenkin lp-koossa.

Mikäli et ole kuullut tätä albumia, niin korjaapa puute pikapuoliin. Tämä levy nimittäin on yksi rockin todellisista klassikoista. Eri versioista riittää valinnanvaraa, ja yleisesti ottaen Robert Frippin valvonnassa tehdyt remasteroidut versiot ovat parhaimpia valintoja.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit