WWIII




Kun tämä laulaja Mandy Lionin johtaman poppoon esikoiskiekko vuonna 1990 ilmestyi, pidin sitä melkoisena floppina. Entiset Dio -miehet Vinny Appice ja Jimmy Bain olivat syy levyyn tutustumiseen. Tuntui, että tällä levyllä ei ollut mitään hyvää. Laulaminen oli kauheaa karjumista ja kähinää. Tekstit pelkkää sovinismia tai sanotaan suoraan: seksismiä. Kitaristi Tracy Gri Jalva ei osannut soittaa juurikaan melodioita ja hänen, kuten koko bändin, soundinsa oli järkyttävän raskas ja kirskuva, kuin suuri, ruosteinen Diesel -moottori. Vinny Appice toki soitti kuten ennenkin, eli tömistellen, töksähdellen, aivan outoja fillejä kylväen, mutta Jimmy Bain oli menettänyt sen hienon soundinsa ja kosketuksen soittimeensa, joka hänellä oli vielä Rainbowssa ja Diossa. Aikanaan niin upeasta rytmiryhmästä oli jäljellä vain töminää ja mörinää. Olin aikanaan melkoisen järkyttynyt ja pettynyt samaan aikaan. Mitä menivät tekemään?

Sitten kului aikaa. Ronnie kävi Black Sabbathissa ja teki sen jälkeen Strange Highways -levyn. Kaivoin WWIII:n uudelleen esiin. Pidin siitä jo enemmän. Nyt tätä arviota varten kuuntelin levyä taas ja eihän tämä totuudessa niin pahalta kuulostakaan. Onhan levy toki edelleen super-raskas ja karmivan tyly, mutta jotenkin nyt vitsi tulee perille asti. Pakkohan tässä on kyse olla vitsistä. Ainakin jollain tasolla. Onhan? Ei kukaan voi tosissaan laulaa naivansa naisia kuoliaaksi kerta toisensa jälkeen ja sen jälkeen ilmoita, että hänellä nyt vaan sattuu olemaan Atomic Sex Appeal? Marc Bolan and T-Rexin cover-kappale Children of the Revolution on ehkä maailman huonoin lainakappale-esitys kautta aikain. Tosin kappaleen riffi ja rytmi kuulostavat vähän Dion Jesus, Mary and the Holy Ghostilta.

En todella vieläkään tiedä mitä Appicen ja Bainin päässä liikkui, kun soittivat tässä bändissä, mutta jos se voittaa olon eläkkeellä, niin mikäs siinä. Kerran vielä, huvin vuoksi Time For Terror. Antaa ryskyä!


Tero Honkasalo



Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit