Blue Murder




Whitesnakesta lähtönsä jälkeen John Sykes keräsi ympärilleen joukon kuuluisia soittajia. Uudelle bändille valittiin nimeksi Blue Murder. Ensimmäisessä kokoonpanossa soitti rumpuja itse Cozy Powell ja lauloi Black Sabbathin uusi laulaja Tony Martin. Martin ei ollut varma Black Sabbath -pestinsä jatkosta The Eternal Idol -kiertueen jälkeen ja siksi hän päätti kokeilla yhteistyötä Sykesin kanssa. Powell etsi töitä ELP:n jälkeen. Kumpikaan ei kuitenkaan viihtynyt bändissä ensimmäisiä demoja kauempaa. Tony Iommilta kävi kuitenkin kutsu ja Martinia vietiin Headless Crossin nauhoituksiin. Blue Murderille hän ehti kirjoittaa Egypti-henkisen Valley of the Kingsin. Cozy lähti Martinin mukaan.

Lopulta Blue Murderin kokoonpanoksi muodostui: John Sykes – kitara ja laulu, Carmine Appice – rummut ja Tony Franklin – basso ja laulu. Appice oli soittanut aiemmin mm. Jeff Beckin ja Ozzy Osbournen kanssa. Hänellä oli ennen Blue Murderiin liittymistään bändi nimeltä King Kobra. Basisti Franklinin kuuluisin aiempi kiinnitys lienee Jimmy Pagen ja Paul Rodgersin The Firm.

Blue Murderin ensimmäinen levy on sekalainen kokoelma vahvoja hard rock -kappaleita ja balladeja. Ilmeisesti Sykes pääsi käyttämään kaikki Whitesnake -päiviltään yli jääneet ideat ja riffit tällä levyllä. Levyn avaava Riot on kuin Still of the Nightin pikkuveli. Sykesin ulvova kitara ja Franklinin nauhaton, pörisevä basso ovat pääosassa Blue Murder -soundissa. Coverdalen tyylistä laulua kuullaan myös Sex Childissa, jonka teksti saattaisi ihan hyvin olla Sykesin edellisen työnantajan kynästä.

Blue Murderin parasta antia ovat varsin progressiiviset ja mahtipontiset kappaleet ja luonnollisesti Sykesin kitarointi. Sykesin laulu on yllättävän voimakasta. Hän pääsee hyvin Coverdalen korkeuksiin ja vahvuutta on myös alempaa laulettaessa. Itse David on myöhemmin kehunut Johnin ääntä. Kappaleiden tekstit ovat melkoista vonkaamista ja latteuksien latelua, mutta toimivat kuitenkin melko hyvin, varsinkin kun muistaa koska levy ilmestyi. Eihän hymyily koskaan pahitteeksi ole. CD:n takakantta katsellessa saattaa päästä nauru.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit