Nothing But Trouble




Blue Murderissa ehti tapahtua paljon ennen kuin bändin toinen levy, Nothin’ but Trouble, oli kauppojen hyllyillä. Ensimmäinen levy sai hyvän vastaanoton, erityisesti Japanissa ja bändi kiersikin keikoilla ahkerasti. Ongelmat alkoivat, kun uuden levyn lauluja piti alkaa äänittämään. Johnilla ei ollutkaan laulumelodiaideoita. Ex -Baton Rouge –laulaja, Kelly Keeling pyydettiin apuun. Huhu kertoo, että levystä olisi olemassa versio, jolla Keeling laulaa kaikki kappaleet. Joka tapauksessa, kun Sykesilla oli valmiiksi tehdyt laulut kappaleisiinsa, hän päätti laulaa ne itse. Keelingia kuullaan levyllä vain I’m On Firellä ja satunnaisesti laulamassa taustoja.

Kuten levyn nimi kertoo, studio -sessio ei ollut helppo Blue Murderille. Franklin ja Appice ehtivät soittaa noin puolet levyn kappaleista, ennen kuin he kyllästyivät Sykesin touhuihin. Marco Mendoza liittyi bändiin uudeksi basistiksi ja Tommy O’Steenista tuli Appicen korvaaja. Kiertuekosketinsoittaja Nik Greenistä tuli täysjäsen.

We All Fall Down on kulkevinta Sykesia ikinä ja keikoilla kuultava kappale vielä tänäkin päivänä. Tekstiltään ja tyyliltään kappale menee lähelle Thin Lizzyn Thunder & Lightningin nopeimpia kipaleita.

Small Faces laina Itchycoo Park on Blue Murderin letkeintä antia. Sykesin ääni mukailee Steve Marriottia hienosti. Cry For Love ja She Knows ovat taas mahtavia balladeja. Sykesia herkimmillään.

Kokonaisuudessaan Nothin’ but Trouble on kaksijakoinen, ehkä kahden kokoonpanon takia; toinen puoli on jatkoa ensimmäiselle levylle ja loput kappaleet rosoisempia, rokkaavampia ja lähempänä 90 -luvun alun musiikkia. Love Childin funk-rock kuulostaa erehdyttävästi Extremeltä, joka oli tuohon aikaan kovin suosikki orkesteri. Blue Murder ei aivan pystynyt lunastamaan ensimmäisen levyn lupauksia Amerikassa, mutta bändin Japanin-kiertue oli huikea menestys.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit