Black Sabbath: Dehumanizer




Ronnie James Dio palasi Black Sabbathin vuonna 1991 jollion sen rumpalina oli Dion vanha Rainbow-kaveri Cozy Powell. Miehet eivät kuitenkaan tulleet hyvin toimeen keskenään joten kun rumpali tippui hevosen selästä eikä tervehtynyt levyn tekoon mennessä ja niin hänet heitettiin pois koko bändistä. Dio halusi rumpaliksi omassa bändissä soittaneen Simon Wrightin, mutta Tony Iommi ja Geezer Butler halusivat palata 80-luvun kokoonpanoon eli rumpaliksi tuli Dion muutama vuosi aiemmin soolobändistään potkima Vinnie Appice.

Minulle tämä levy oli aikoinaan rankka pettymys. Pidin siihen pitkään etäisyyttä, mutta 2008 ostin sen itselleni toistamiseen osana Rules Of Hell -boxia. Boxin muut Dio-aikakauden Sabbath-levyt upposivat minuun kuin kuuma veitsi voihin, mutta Dehumanizer osoittautui jälleen kerran liian raskaaksi palaksi purtavaksi. Myin amerikkalaisen boxin pois kun EMI 2010-11 julkaisi Dion Sabbath-levyistä deluxe expanded editionit. Tällä kertaa tartuin Dehumanizeriin entistä tarkokkaammin. TV Crimes, Computer God ja muut levyn raskaat biisit alkoivat jo hiukan aueta minulle. Silti vasta 2014 koin valaistumisen. Olin hankkinut deluxen myös vinyylimuodossa ja kuuntelin sitä useita kertoja kuuntelutuoliini nauliintunena. Time Machina, I ja jopa sinkkuna julkaistu Master Of Insanity alkoivat soida päässäni. Kahdenkymmenekahden vuoden kuuntelun tuloksena aloin olla vihdoin sinut bändin raskaimman albumin (vai onko 13 vielä raskaampi?).

Deluxe-painoksella on kahden sinällään melko turhan sinkkueditoinnin lisäksi mukan myös crazykomediasta Wayne's World biisin Time Machine eka versio. Niiden perässä bonuslevyllä on viisi kesällä 1992 äänitettyä livebiisiä. Niistä vain yksi on aiemmin julkaisematon. CD:llä olisi ollut reilut 35 minuuttia tilaa, mutta ehkä 1992 kiertueelta julkaistaan vielä joskus (ehkä sitten kun bändi ei enää ole toiminnassa) kokonainen keikka. 

Petri Myllylä

 

Black Sabbathin kokoonpano oli alkanut vähitellen vakiintua laulaja Tony Martinin liityttyä yhtyeeseen. Muistan itse ihmetelleeni sitä logiikkaa, jolla yhtye muuttui yhtäkkiä takaisin Mob Rules -aikaiseen muotoonsa. Dion ja Iommin tiethän eivät olleet eronneet kymmentä vuotta aiemmin mitenkään ystävällisissä merkeissä.

Dehumanizer on raskas levy. Minusta jopa liian raskas. Toisaalta Dio oli matkannut tähän suuntaan jo edellisellä Lock Up The Wolves -albumillaan. Myös sanoitukset ovat masentavan synkkiä. Ainoan kevennyksen antaa Time Machine, joka julkaistiin aikoinaan myös singlenä.

Dion ja Black Sabbathin tiet erkanivat jälleen tätä levyä seuranneella kiertueella ja Tony Martin palasi laulajaksi. Tuotakin taustaa vasten Dehumanizer oli mielestäni tarpeeton sivuloikka sekä Black Sabbathin että Dion uralla.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit