Led Zeppelin II




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 76. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Led Zeppelin kiersi vuonna 1969 Amerikkaa ristiin rastiin keräten itselleen lumipallon lailla kasvavan fanijoukon. Tammikuussa julkaistu esikoisalbumi oli yksi musadiggareiden rakastamia, uudella tavalla perinteistä bluesia ja kitararokkia yhdistävä albumi. Atlantic-yhtiön pakottamana bändi suostui julkaisemaan myös singlen, mutta Good Times Bad Times ei ollut hitti. Bändi kiersi myös joillakin festareilla, tosin manageri Peter Grant jätti hyväksymättä kutsua tulla soittamaan Woodstock'iin. Ilman sen tuomaan lisäjulkisuuttakin fanit osasivat odottaa syksyllä 1969 toista Led Zeppelin levyä.

Led Zeppelin II:lla bändi on ottanut tiikerinloikan kohti omaa identiteettiään. Bändi kuulostaa levyllä todella tiiviiltä ryhmältä. Albumi on täynnä toinen toistaan hienompia biisejä, lähtien avausraidasta ja sinkkulistan ykköseksi miljoonan kappaleen myynnillä nousseesta Whole Lotta Love. Raskaiden, rymistellen vedettyjen biisien lisäksi uutta maustetta bändin ilmeeseen tuovat rauhallisemmat kappaleet kuten What Is And What Should Never Be ja yksi levyn ehdottomista helmistä Ramble On. Esikoisalbumilleen bändi laittoi omiin nimiin useita bluesklassikoihin pohjautuvia biisejä. Näitä selviteltiin myöhemmin oikeudessa. Kakkosen biiseistä ainakin The Lemon Song'ille liitettiin yhdeksi tekijäksi Howlin' Wolf, jonka Killing Flooriin biisi perustuu. Oikeuden päätöksellä bändi on liittänyt Willie Dixonin Whole Lotta Loven ja levyn päätösraidan Bring It On Homen yhdeksi tekijäksi. 

Siirryin musiikin kuuntelussa jo vuonna 1985 digiaikaan ja hylkäsin kohtuullisen laajan vinyylikokoelmani. Led Zeppelinin, kuten monien muidenkin 70-luvun suuruuksien ensimmäiset CD-julkaisut olivat uuden formaatin limboja, mutta vuoden 1990 boxin jälkeen Zeppelin CD:t ovat olleet huippulaadukkaita. Tästä huolimatta Jimmy Page remasteroi levyn uudestaan 2014 lisäten siihen levyllisen verran vaihtoehtoisia miksauksia ja äänityksiä. Markkinoille työnnettiin samalla myös superdeluxe boxi, jolla on uudet tuplat vinyylinä ja digikiekkona. Mukana tuleva paksu kuvakirja on kiinnostava, mutta ei kovin syvällinen. Sille ja HD-tiedoston latauskoodille tulee lisähintaa n. 100 euroa. Itse sen ostaneena olen kokonaisuuteen pettynyt. Mutta en pätkääkää sen sisältämään musiikkiin.

Kun Helsingin Sanomat valitsi rockin historian tärkeimmät julkaisut se valitsi itseoikeutetusti Led Zeppelin II vuoden 1969 levyksi.

Petri Myllylä

 

Led Zeppelin II on yksi heavyrockin kulmakivistä. Yhtye on kypsynyt vuoden 1969 aikana nopeasti, vaikkei ensilevystä ehkä aivan valovuosien päähän ole edettykään. Levy on monipuolinen kokonaisuus, jolla välillä vieraillaan ensilevyn tavoin myös akustisissa tunnelmissa.

Kappaleet pohjautuvat useimmiten bluesiin sekä musiikillisesti että sanoituksissaan. Välillä Robert Plant laulaa bluesmiesten tapaan rakkauden fyysisestä puolesta enemmän tai vähemmän peitellysti (esim. The Lemon Songissa "Squeeze my lemon 'til the juice runs down my leg"), Heartbreakerissa taas naisen petollisuudesta. Levyn tunnetuin kappale on tietysti Whole Lotta Love, jolla kuullaan yksi rockin historian tunnetuimmista kitarariffeistä.

Ilman tätä levyä et voi väittää levykokoelmasi olevan täydellinen.

Heikki Heino 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit