Led Zeppelin




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin yllätten vasta maailman 29. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 tehtyyn kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Kitaristi Jimmy Page oli nuoresta iästään huolimatta kokenut studiokitaristi ja -tuottaja liityttyään kesällä 1966 The Yardbirds'iin. Hoidettuaan hetken basistin tehtävää hän siirtyi bändistä reilu vuosi aiemmin poislähteneen Eric Claptonin tilalle tulleen Jeff Beckin kakkoskitaristiksi. Beckin lähdettyä soolouralle Page ja bändin manageri Peter Grant luotsasivat yhtyettä. Page näki läheltä vuonna 1968 musiikkimaailman murroksen singlekeskeisestä iskelmätähtipopista kohti albumikeskeistä julkaisupolitiikkaa. The Beatlesin Sgt. Pepperin myötä albumista oli tullut osiensa summaa merkittävämpi kokonaisuus. Yli puolen tunnin mittainen albumi oli musiikin tulevaisuuden julkaisumuoto. The Yardbirds oli kuitenkin musamarkkinoilla menneen ajan jäänne eikä bändi edennyt mihinkään suuntaan. Lopettamispäätös syntyi keväällä 1968 startanneen USA-kiertueen aikana. Ainoastaan basisti Chris Dreja tuntui olevan kiinnostunut jatkamaan bändissä. 

Jimmy Page kiersi yhdessä Jeff Beck Groupin kiertuemanagerin toimineen Grantin kanssa USA:ta kesällä 1968 ennen paluuta Englantiin soittamaan Yardbirds'in viimeinen keikka. Hän näki USA:ssa kuinka Beck oli onnistuneesti repinyt itsensä irti poptähteydestä, ja luotsasi nyt omaa bändiään kohti menestystä. Kesän jälkeen Page kasasi hajonneen bändin tilalle kiinnostavan uuden ryhmän. Vuosikymmenen musabisneksessä alkujaan Ozzy Osbournen appiukon Don Ardenin opissa ollut Grant päätti yhteistyönsä Yardbirds'in ja Jeff Beckin managerin ja tuottajan Micky Mostin kanssa ja uppoutui yksinomaan vielä nimettömän bändin manageeraamiseen. Lyhyen Scandinavian kiertueen jälkeen bändi äänitti muutamassa kymmenessä tunnissa rockia ja bluesia aivan uudella tavalla yhdistävän esikoisensa.

Hankin Led Zeppelin ykkösen itselleni ollessani kuusitoista. Olen joskus kuullut että ihmisten musiikkimaulla on tapana kehittyä. Toki itsekin keski-ikäisenä kuuntelen hyvin monenlaista musiikkia, mutta yhä edelleen tämä albumi soi töissä, autossa ja kotona. Led Zeppelin I on kestänyt hyvin aikaa. Sen alkukantainen bluespohjainen rock on kulkenut mukanani kaikki vuosikymmenet. Kun Jimmy Pagen valvovan silmän alla levy uusintajulkaistiin kesän 2014 alussa (samaan aikaan II ja III kanssa), tilasin Led Zeppelin superdeluxe editionin saadakseni vinyylin kotisoittoon ja CD:n autoon. Samalla sain kiinnostavan, mutta pintapuolisen kuvakirjan sekä latauskoodin HD-äänitiedostoon (joka on yhä lataamatta).

Omia suosikkeja levyltä ovat Baby I'm Gonna Leave You, Communication Breakdown sekä Willie Dixonin biisiin pohjautuva, mutta täydellisen ledzeppelimäistämisen kohteeksi päätyvä I Can't Quit You Baby. Niiden lisäksi on pakko mainita levyn mahtavasti svengaava avausraita (ja bändille harvinainen singlejulkaisu) Good Times Bad Times sekä Jimmy Pagen (Yardbirds'in lämppäriltä) Jake Holmes'ilta elokuussa 1967 kuulema Dazed And Confused. Yardbirds äänitti BBC:lle biisistä oman versionsa, mutta vaikka Jimmy Page lisäsi siihen uusia sanoituksia, hän olisi voinut jakaa biisin creditin Holmes'in kanssa ilman lakimiesten puuttumista asiaan (kts. 2014 julkaisun tiedot). Useat muutkin bändin nimiin laitetut biisit sisältävät kohtuullisen runsaita lainoja. How Many More Times pohjautuu Howlin' Wolfin How Many More Years'iin ja toki siitä kuulee palan Albert Kingin Hunteria. Baby I'm Gonna Leave You'n toiseksi tekijäksi nimettiin vasta 1990 folklaulaja Anne Bredon. Black Mountain Side pohjautui Jimmyn idolin Anne Briggs'in Black Water Side. Vaikka Led Zeppelin I on saanut osakseen krittikiä creditoimattomista lainoistaan, albumi on silti yksi 60-luvun parhaista bluespohjaisista levyistä. 

Äänityssessioista yli jäänyt Baby Come On Home julkaistiin 1994 toisella Led Zeppelin remasters boxilla. Biisissä Plantin upea laulanta sekä John Paul Jonesin urut kuulostavat upeilta. Sittemmin biisi on päätynyt osaksi Coda-albumia eikä Page laittanut sitä 2014 Led Zeppelin deluxe editionille. Biisi löytynee 2015 julkaistavalta Coda-deluxelta. 

Petri Myllylä

 

Led Zeppelinin ensimmänen lp äänitettiin parissa päivässä (aivan kuten myös Purplen ja Black Sabbathin sekä takuulla lukemattomien muiden artistien debyyttilevyt 1960-luvun loppupuolella). Vaikka yhtye olikin koottu vain vähän aiemmin, ovat sen musiikilliset palaset jo jokseenkin lopullisilla paikoillaan. Jimmy Page soittaa monenlaisia kitaroita ja orkestroi musiikkia useilla kitarakerroksilla, Robert Plant laulaa korkealta ja kovaa, John "Bonzo" Bonham soittaa rumpuja LUJAA ja John Paul Jones pitää homman kasassa bassollaan sekä lisäilee välillä kuorrutusta koskettimilla. Näinhän se sitten meni suunnilleen 1970-luvun loppuun asti.

Levynteon kiire kuuluu ja näkyy oikeastaan lähinnä kappalevalinnoissa. Varsinaisia uusia omia kappaleita on vain muutama. Dazed And Confused on muokattu Jimmy Pagen The Yardbirdseille kirjoittamasta kappaleesta I'm Confused, ja pari kappaletta on napattu vanhojen bluesveteraanien ohjelmistosta.

Nopeasti tehdyksi ensilevyksi tämä on hyvä levy, mutta todelliset näytöt tältä yhtyeeltä saatiin parin seuraavan levyn myötä.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit