Hurtsmile





Hurtsmile on Extreme-laulaja (ja ex-Van Halen) Gary Cheronen ja veljensä Markin yhteistyön hedelmä. Mukana luomisprosessissa ovat olleet basisti Joe Pessia ja rumpali Dana Spellman. Jotta homma olisi oikein pienen piirin sukupuutouhua, Joe soitti aikanaan Extreme-kitaristi Nuno Bettencourtin yhtyeessä Dramadogs. Dana taas on Extremen entisen rumpalin Mike Manginin ystävä ja oppilas. Semmoista se on tuo Bostonin touhu. Kaikki ovat tuttuja keskenään. Kitaran varressa erinomaisesti kunnostautuva Mark soitti joskus Nunon veljen bändissä...

Kun oikein muuhun ei voi, niin Hurtsmilea on pakko verrata Extremen tuotoksiin. Hurtsmile kuulostaa alusta alkaen reippaalta ja energiseltä. Se on paljon innostavampi kuin Extremen viimeisin levy. Jostain syystä tämä tuo mieleen Extremen kolmannen levyn Three Sides To Every Story. Musiikki on hyvällä groovella ja funkilla sävytettyä isolla soundilla soitettua kulkevaa ja yllättävän raakaa hard rockia. Haastavimmissa kappaleissa, kuten Slave, on ideaa ja kunnianhimoa. Väliin, ja ehkä raskaudelle vastapainoksi, on laitettu Van Halenmaisia kepeitä ja kevyesti soitettuja laulelmia. Sopisiko tätä kuvaamaan sana orgaaninen? Ainakaan tätä ei ole hiottu liian kiiltäväksi. Gary osoittaa laulajana ja sanoittajana uusia puolia itsestään. Hän osaa rallatella, laulaa reggaeta, mutta myös olla vihainen. Tolerance Song on rankka ja The Murder Of Daniel Faulkner (4699) on koskettava! Toisaalta kun hän on oikein kantaaottava, kuten Just War Theoryssa, hänen äänensä muistuttaa Jello Biafraa. Ja siitähän ei saarnamies parane!

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit