Creedence Clearwater Revival




Tutustuin ensimmäisen kerran tähän levyyn yhdessä bändin koko tuotannon kanssa joskus vuonna 1984. Seuraava koko bändin tuotannon läpikäynti tapahtui vasta hankittuani heidän hienon boxin vuonna 2002. Molemmilla kerroilla tämä levy herätti minussa kaikista vähiten innostusta. Liekö syynä se, että tällä levyllä ei ole mukana niitä omassa lapsuudessani paljon kuulemiani CCR-hittejä.

Jouluna 2010 kelasin levyn vielä muutamaan otteeseen löytääkseni siitä jotakin uutta. Vaan enpä minä siitä mitään kummoista löytänyt. Yli kahdeksan minuuttinen LP-versio singlenä julkaistusta Susie Q on levyn tunnetuin, ja ehkä myös parasta antia. Bändin perustamisen 40-vuotisjuhlan kunniaksi uusintajulkaistulla CD:llä on extroina Golliwogs-ajan sinkku B-puoli Call It Pretending (jonka Eppujen Juha Torvinen suomensi soolosinglelleen vuonna 1980), out-take Before You Accuse Me sekä pari liveraitaa Fillmoresta maaliskuulta 1969. Universalin 2014 julkaiseman LP-boxin ylpeänä isäntänä tulen taatusti soittamaan levyä kotonani aiempaa useammin. Laatuyhtiönä tunnettu Analogue Productions julkaisi samana vuonna levystä oman painoksen.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit