Faces: Long Player




Faces taantui 1970-luvun alussa varsin nopeasti soolourallaan onnistuneen laulajansa Rod Stewartin taustaorkesteriksi. Tämä ei ollut kumminkaan bändin muusikoiden master plan, mutta näin vain pääsi käymään. Mikäli Long Player olisi menestynyt kaupallisesti edes hiukan paremmin, bändin historia voisi olla toisenlainen. Maaliskuussa 1971 julkaistulta albumilta löytyy kuitenkin useampi todell hieno biisi. Niistä Sweet Lady Mary on minusta bändin paras kappale. Sen unelias kulku ei näennäisesti johda mihinkään, mutta vangitsee kuulijan taidokkaasti.

Albumin avaus on todella vahva. Avausraidan Bad 'N' Ruin'in jälkeen kuultavat Tell Everybody ja Sweet Lady Mary eivät kuitenkaan kolmestaan kanna koko levyä sillä sen loppupään kappaleet kalpenevat eka puolen aloitukselle. Faces oli coveroinut tuoreeltaan Paul McCartney ensimmäisen soolohitin Maybe I'm Amazed ja julkaissut sen (Amerikassa) singlenään. LP:lle päätettiin kuitenkin laittaa biisistä New Yorkin Fillmore Eastissa 10.11.1970 äänitetty liveversio. Asia jota en ihan ymmärrä sillä pidän Long Player myöhemmillä painoksilla bonuksena olevaa studioversiota näistä kahdesta parempana. Sitä vastoin vahvasti yleisön osallistumaan saava, Big Bill Broonzyn I Feel So Good täyttää paikkansa mallikkaasti ja antaa kuvan siitä millaista innostusta bändi sai aikaan lavalla.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit