Al Kooper: Super Session




Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian LP-levyjen kansiin tuli uutta hienoa aikaa ennustavat sanat digital recording. Muutama vuosi myöhemmin digitaalisesti äänitetty musiikki myös soitettiin digitaaliselta levyltä. Innostuin siitä valtavasti ja myin pian kaikki vinyylinilevyni. Tätä istuessani kuuntelen kuitenkin vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka 1992 perustettu saksainen Speakers Corner Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Nyt, 55-vuotiaana tämä tuntuu hienolta asialta, lähes kulttuurityöltä. Aivan kuten nähdessäni suurella vaivalla entisöidyn, kuin uutuuttaan hohtava vuoden 1968 Ford Mustangin.

Al Kooper aloitti 1968 työskentelemään Columbia Recordsin tuottajana. Työsopimukseen taisi kuulua myös omien projektien tekeminen (ja niiden julkaiseminen) sillä toukokuussa mies sai vapaat kädet ja ruhtinaalliset kaksi päivää aikaa tehdä yhdessä tuolloin Electric Flagissa soittaneen kitaristi Mike Bloomfieldin kanssa haluamansa jamilevy.

Yllätävän hyvin kaupallisesti menestynyt levy poiki myös Kooperin ja Bloomfieldin yhteiskiertueen syksyllä 1968. Siltä julkaistu live oli 1969 parhaita blues-levyjä, mutta itse tutustuin kaksikkoon vasta 2000-luvun alussa julkaistun "Lost Concert" CD:n kautta. Omaan levyhyllyyni sain Super Session vasta 2012, jolloin löysin tutusta divarista vain kohtuukunnossa olleen uusintajulkaisu-LP:n. Pari vuotta myöhemmin päivitin sen 2008 eurooppalaispainokseen.

Super Session äänitykset eivät menneet suunnitelmien mukaan sillä Bloomfield ei saapunut toisen päivän sessioihin. Kooper löysi kuitenkin pätevän varamiehen, Buffalo Springfieldin Stephen Stills'in. Vaikka albumin puoliskot sisältävätkin eri kitaristin, levy on silti onnistunut kokonaisuus. Bloomfieldin ykköspuolen soitanta on ehkä aavistuksen inspiroivampaa, mutta Stills hoitaa hänkin homman siinä määrin loistavasti että kakkospuoli ei jää avauspuolikkaan varjoon. Varsinkin studiobändin versio Donovanin Season Of The Witchistä on mahtava osoitus siitä että jazzmiesten vapaa jamittelu (free jazz) onnistuu myös bluespohjaista musiikkia soittavilta. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit