Al Kooper: Super Session




Al Kooper aloitti 1968 työskentelemään Columbia Recordsin tuottajana. Työsopimukseen taisi kuulua myös omien projektien tekeminen (ja niiden julkaiseminen) sillä toukokuussa mies sai vapaat kädet ja ruhtinaalliset kaksi päivää aikaa tehdä yhdessä tuolloin Electric Flagissa soittaneen kitaristi Mike Bloomfieldin kanssa haluamansa jamilevy.

Yllätävän hyvin kaupallisesti menestynyt levy poiki myös Kooperin ja Bloomfieldin yhteiskiertueen syksyllä 1968. Siltä julkaistu live oli 1969 parhaita blues-levyjä, mutta itse tutustuin kaksikkoon vasta 2000-luvun alussa julkaistun "Lost Concert" CD:n kautta. Omaan levyhyllyyni sain Super Session vasta 2012, jolloin löysin tutusta divarista vain kohtuukunnossa olleen uusintajulkaisu-LP:n. Pari vuotta myöhemmin päivitin sen 2008 eurooppalaispainokseen.

Super Session äänitykset eivät menneet suunnitelmien mukaan sillä Bloomfield ei saapunut toisen päivän sessioihin. Kooper löysi kuitenkin pätevän varamiehen, Buffalo Springfieldin Stephen Stills'in. Vaikka albumin puoliskot sisältävätkin eri kitaristin, levy on silti onnistunut kokonaisuus. Bloomfieldin ykköspuolen soitanta on ehkä aavistuksen inspiroivampaa, mutta Stills hoitaa hänkin homman siinä määrin loistavasti että kakkospuoli ei jää avauspuolikkaan varjoon. Varsinkin studiobändin versio Donovanin Season Of The Witchistä on mahtava osoitus siitä että jazzmiesten vapaa jamittelu (free jazz) onnistuu myös bluespohjaista musiikkia soittavilta. 

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaalisiin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen kuitenkin vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka 1992 perustettu saksalinen Speakers Corner Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Yhtiö perustettiin silloin kun LP-levyt katosivat ja minä monien muiden idioottien tavoin myin omani. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sen valmistamiseen vaadittavaa taitoa. Vaikka julkaisutoiminta on toki heille bisnestä se tuntuu sydämessäni silti lähes kulttuurityöltä. Laadukkaasti masteroitu musiikki prässättynä paksulle vinyylille, joka on vahvassa levypussissa laadukkaan levykotelon sisällä lämmittää aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 25.11.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit