Return To Base....




Return To Base.... lienee ollut ilmestyessään bändin siihenastisen uran pohjanoteeraus. Se ei kuitenkaan ole huono, vaan enemmänkin ennalta aavistettava ja samaa vanhaa, jo kulunutta kaavaa toistava. Levy ei tuntunut ilmestyessään kiinnostavan ketään ja tuntuu ihmeelliseltä että bändi ei heittänyt tässä vaiheessa pyyhettä kehään. Hyvä niin, sillä elokuussa 1980 kaikki muuttui lähes yhdessä illassa. Se ilta oli bändin esiintyminen Readingin festivaaleilla. 

Slade oli yksi Reading 1980 suurimmista yleisömagneeteista. Kuusikymmentäviisi tuhatta ihmistä todisti kuinka keikkansa peruneen Ozzy Osbournen tilalle pikkurahalla hankittu bändi ohitti energisellä esiintymisellään isompia staroja arvioitaessa festarin parasta esitystä. Markkinoille piti saada nopeasti uusi Slade-levy. Sille laitettiin viisi tämän levyn raitaa. Vanhojen biisien ja syksyllä 1980 uuden tulemisen myötä tehtyjen kappaleiden yhteen naittaminen ei ehkä moraalisesti ollut kovin hyväksyttävää. Mutta koska Return to Base.... ei myynnyt juuri mitään, vain hyvin harvat edes huomasivat asiaa.

Kun bändin kataloogi päivittiin 2006, levy-yhtiö laittoi ne viisi Return to Base.... biisiä, joita ei alkujaan laitettu We'll Bring the House Down LP:lle sen remasteroidun painoksen bonuksiksi. Näin sen levyn ostaja voi halutessaan soittaa 18 kappaleen levyltään alkuperäisen Return to Basen kappaleet. Itse tein sen, mutta lopputulos jäi niin epämääräiseksi että soittolistaan ei ole tullut juuri palattua.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit