Rainbow: Down To Earth




Mitä mahtoikaan ajatella Ritchie Blackmoren 1970 alkanutta hard rock -uraa seurannut fani laittaessaan levylautaselle tämän ”uuden Rainbown” ensimmäisen levyn. Kaverini isoveli ainakin naureskeli pikkuveljensä hössötykselle tästä levystä. Kiva läpinäkyvä vinyyli (harvinaisuus?) oli hänen mielestä levyn ainoa hyvä juttu.

Bändi oli kokenut suuren muodonmuutoksen Ronnie James Dion lähdettyä bändistä vuoden 1978 lopulla. Ritchie oli aiemmin keväällä sopinut entisen Deep Purple -miehen Roger Gloverin kanssa, että hän tulee osallistumaan bändin uuden materiaalin säveltämiseen ja sanoittamiseen. Tarkoitus oli saada bändi breikkaamaan Amerikan markkinoilla. Tämän uskottiin olevan mahdollista, kun biisit olisivat radioystävällisiä pituutensa (alle 4 minuuttia) ja aihealueensa (rakkaus) puolesta.


Roger Glover toi mukanaan bändiin uutta (kaupallista) voimaa. Tällä levyllä soittava bändi kuulostaa yhä erinomaiselta, mutta samalla yhtyeen soundi on aikaisempaa selvästi popahtavampi. Biisit ovat enimmäkseen lyhyitä ja iskeviä. Jäljellä on silti tuttu virtuoosimainen muusikko-osaaminen. Uusi laulaja Graham Bonnet hoitaa laulamisen hienosti ja erityisesti Don Airey koskettimissa tekee vakuuttavaa jälkeä. Vanhan Rainbown ainoa jäsen Cozy Powell oli hyvin epäileväinen Ritchien valitsemasta uudesta suunnasta. Hän jäi kumminkin bändiin katsoakseen mihin se on matkalla. Powellista oli kiinnostunut toinen ex-Deep Purple, David Coverdale. Vaikka helmikuussa 1979 Powell vielä valitsikin Rainbown, myöhemmin hän liittyi David Coverdalen bändiin.


En osaa sanoa mikä levyn biiseistä olisi paras, koska koko levy kuulostaa niin hyvältä. Tietenkin Since You Been Gone on sen tunnetuin biiseistä. Jos pitää Deep Purplesta ja kuuntelee lisäksi ajoittain mielellään puhtoista poppia tyyliin Abba, niin tästä levystä ei voi olla pitämättä. Ainoastaa No Time To Lose ei minuun oikein ole kolahtanut.


Levyn biisejä kuulee yhä Graham Bonnetin soolokeikoilla, jossa ne muodostavat setin rungon.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit